Kreikka irrottaa itse letkut
Kreikan hallituksen päätös järjestää kansanäänestys maan uusimman tukipaketin ehdoista hakee vertaistaan maailmanhistorian virhearviointien joukossa.
2.11.2011 11:45
95
Kansanäänestyksen sanotaan antavan Kreikan kansalle vallan päättää kohtalostaan. Periaatteessa kyllä, mutta kuten Ruotsin pääministeri Göran Persson aikoinaan totesi, velkainen ei ole vapaa.
Joko Kreikan pääministeri Georgios (George) Papandreou on kadottanut todellisuudentajunsa kokonaan, tai sitten hän on valmis – oman sisäpoliittisen etunsa nimissä – aiheuttamaan sekä Kreikalle että EU:lle laajaa vahinkoa.
– Että niin pieni kala voikin haista niin pahalle, sanotaan erään Rooman keisarin kommentoineen Juudean tiheästi toistuneita uskonnollissävytteisiä mellakoita.
Kreikka voi, totta kai, vapaasti päättää vaaleissa ja kansanäänestyksin miten toimii, kunhan myös maksaa laskunsa itse. Hukkuva tuskin alkaa pohtia, tarttuako pelastusrenkaaseen, eikä vakavasti ylipainoinen ja sydänvikainen mieti, noudattaako lääkärin määräämää lääkitystä ja elintapojen muutosta, saati kyseenalaista tilanteen vaatimaa rasvaimua.
Papandreou
antoi periksi
George Papandreou on luopunut yrityksestä saneerata Kreikan talous euroalueella elinvoimaiseen kuntoon.
Tämä merkitsee sitä, että EU-maat voivat luopua pohtimasta uusia pelastuspaketteja ja lopettaa vanhatkin.
Kreikassa toimivien ulkomaankauppaa harjoittavien yritysten maksuliikenne asetettakoon saartoon, ja niiden ulkomaisiin pankkeihin talletetut varat jäädytettäköön odottamaan hallituksen päätöstä siitä, mitä maksuvälinettä Kreikassa jatkossa käytetään.
Ulkomaille jäädytetyt eurot käytetään ensisijaisesti tukiohjelmien kustannusten korvaamiseen, ja loput vaihdetaan oboleiksi – tai mitä talenttia sitten ikinä alkavatkaan käyttää – drakman alkuperäisen eurokytköksen mukaisella kurssilla noin 340 drakmaa/obolia/talenttia eurolta.
Samalla Kreikka luonnollisesti erotetaan eurosta ja EU:sta, ja yhteisön suuret jäsenmaat voivat keskittyä torjumaan pienen jäsenmaan haaksirikon vaikutuksia muuhun yhteisöön.
Italia ei ole
iso ongelma
Talouskriisi on heikentänyt useimpien euromaiden talouksia.
Saksa, jonka vientiteollisuus kohensi kilpailukykyään sisäisin toimin on noussut entistä selvemmin yhteisön tärkeimmäksi jäseneksi.
Britannialla on omat pulmansa kaksi Saksan jälkeen suurinta eurotaloutta, Ranska ja Italia, luisuvat kohti kuilun reunaa.
Italia on alun alkujaankin ollut euron kanssa kulissiliitossa, maan valtionvelka ei täyttänyt Maastrichtin kriteerejä ja jäsenyys hyväksyttiin velan tuolloisen supistumisen perusteella. Tosin silloisisten tilastojen oikeellisuudesta ei ole täyttä varmuutta.
Pohjois-Italian teollistuneet alueet ovatkin hyötyneet yhteisvaluutasta ja rahoittaneet maan eteläosaa entiseen malliin. Pitkään yksinvaltiaan ottein hallinnut pääministeri Silvio Berlusconi on voinut keskittyä oman egonsa palvontaan ja skandaaleihin häiritsemättä vientiyrityksiä liiaksi, kunhan yritykset ovat muistaneet antaa pääministerin media- ja muulle imperiumlle sopivan osuuden toiminnasta.
Italia on myös, veloistaan huolimatta, verraten pieni ongelma kansainväliselle finanssimaailmalle: sen valtionvelka on pääasiassa kotimaisille sijoittajille.
Ranskasta tulee
iso pulma
Sen sijaan Ranskasta on tulossa todellinen ongelma. Maa on EU:n alkuvuosista lähtien esiintynyt tasa-arvoisena kumppanina Saksan rinnalla selkeästi pienemmästä painoarvostaan huolimatta.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇
∇ Artikkeli jatkuu ∇
Ranska ei ole rakennemuutoksia edes valmistellut, ja maan julkinen sektori nauttii luppoisista päivistä ja runsaista eläkkeistä, veronmaksajien eli yksityisen sektorin laskuun. Jokainen yritys puuttua mihin tahansa saavutettuun etuun tuo ammattiliitot kaduille.
Yksityistä sektoria painaa monimutkainen työlainsäädäntö, joka sekä lisää toiminnallisten investointien epävarmuutta että nostaa tuotantokustannuksia.
Sosialistipääministeri Lionel Jospin päätti vuonna 2000 tukea työpaikkojen syntyä lyhentämällä viikoittaisen työajan 35 tuntiin eli nostamalla työtunnin hintaa 14 prosenttia. Jostain syystä työpaikkojen syntyminen jäi toiveista ja vaati valtiolta tukitoimia.
Säädöstä on sittemmin lievennetty, mutta Ranskan viennin kilpailukyky on edelleen onneton. Kauppa- ja vaihtotaseet ovat olleet pahenevasti alijäämäisiä vuodesta 2004 asti, millä saattaa olla yhteyttä siihen, että euron dollariarvo nousi vuoden 2001 pohjalukemista, 90 Yhdysvaltain sentistä, lähelle alkuperäistä noin 1,20 dollarin arvoaan vuonna 2004 ja jatkoi sen jälkeen nousuaan.
Saksan valta
vain kasvaa
Ranskalla on vielä mahdollisuus kohentaa kilpailukykyään. Ikävä kyllä, muutoksista ei voi edes puhua ennen ensi kevään presidentinvaaleja, joten eurotalous jatkaa horjumistaan kohti Saksan entisestään kasvanutta vaikutusvaltaa vielä ainakin puoli vuotta.
Otto von Bismarck onnitellee itseään Valhallassa, hänen tavoitteensa ottaa Eurooppa hallintaan talouden keinoin on toteutumassa maailmansotien aiheuttaman viivytyksen jälkeen.
Mitä Kreikkaan tulee, se tekisi ehkä viisaimmin jos hakeutuisi valtioliittoon vanhan emämaansa Turkin kanssa. Silloin sillä olisi edes teoreettiset mahdollisuudet päästä uudestaan EU:n jäseneksi vielä tällä vuosisadalla.
Kreikan velkojatkin voisivat saada varojaan takaisin myymällä omistuksensa, käytännössä Kreikan valtion, Turkille.
20
9
23
Kommentit (95)
Toivottavasti suomalaispoliitikot ymmärtävät Rehniä myöten, että oli erittäin tyhmää sitoutua Kreikan tukemiseen. Mikäli maa olisi tosissaan halunnut sitoutua maan talouden tilanteen parantamiseen, he olisivat tehneet vaaditut muutokset jo aikoja sitten. Mutta mitä tapahtui? Ei mitään. Tuon olisi pitänyt olla jo signaali sille, että maa vähät välittää ulkoisesta kuvastaan ja sosialistinen pääministeri haluaa vain pelastaa oman nahkansa piiloutumalla kansan päätöksen taakse. Kun ajattelee esimerkiksi Ranskan sosialistipäättäjien aikaa, ei voi kuin kysyä: ovatko sosialistit missään saaneet koskaan mitään hyvää aikaan?
Kenraalien vaihtaminen oli valmistautumista vaaleihin, eräänlaista kansan pelottelua.
Koko homman perimmäinen tarkoitus on Euron heikentäminen, juurikin Saksan vientiteollisuuden tukemiseksi. Suomen kannalta vahva Euro olisi kyllä kiva kun tuomme paljon Euroopan ulkopuolelta ja viemme Eurooppaan. No jos Saksa pärjää niin kyllä mekin siinä mukana roikumme.
Eivät, vaikka tiesivät oikean vastauksen kysymykseen "Kuinka monta tynnyrillistä virtaa Euroja päivässä Kreikkaan?". :D (Aihetta käsiteltiin elektrokinetiikan kirjasarjan osassa neljä)