Seksisauna uhkaa sokeaa hierojaa

Olin juuri vetänyt paidan päältäni, kun hieroja käveli sisään ja kielsi riisuuntumasta, tuttu muisteli. – Mitä hittoa, sinunhan pitäisi olla sokea, hän huudahti. – Ei me kaikki olla sokeita, hieroja vastasi.
Timo Poropudas, Qingdao
5.9.2010 09:05
Kommentit 10

Tutun amerikkalaisen naisopettajan ensimmäinen vierailu kiinalaiseen sokeiden hierontapalveluun kiteytti eron kiinalaisen ja länsimaisen hieronnan välillä. Hän ei suinkaan ainoa länsimaalainen, joka on on riisunut vaatteensa kiinalaisessa hierontapajassa.

Kiinassa uskotaan vahvasti hieronnan terveyttä edistävään vaikutukseen. Hierontatarjonta on laajaa ja monipuolista. Parturissa käyntiin liittyy tukan pesu kerran tai kaksi ja pesun yhteydessä tulee päänahan pikahieronta. Ihmiset voivat valita jalkahieronnasta, kuppaamiseen, kaavintaan, öljyhierontaan,  thai-hierontaan ja japanilaiseen shiatsuun.

Suosituin hieronta on kuitenkin sokeiden hierojien useimmiten käyttämä hermoratojen paineluun perustuva hierontamenetelmä. Kokovartalohieronta annetaan aina vaatteet päällä. Sen lisäksi hierojalla työkalunaan liina, jonka hän laittaa aina hierottavan kohdan päälle.

Tunnin muokkaus
neljä euroa

Sokeiden hierontapalvelut ovat suhteellisen edullisia. Tunnin jalka- tai kokovartalohieronta maksaa Qingdaossa 35 juanista, neljästä eurosta ylöspäin. Kymmenen kerran kortin voi lunastaa 300 juanilla, noin 35 eurolla.

Olen käyttänyt jo muutaman kortin eräässä qingdaolaisessa sokeiden hierontapalvelussa. Siellä on töissä useita kymmeniä eri hierojia, joista lähes kaikki ovat vakavasti näkövammaisia. Jokaisen hierontatekniikka poikkeaa jokaisen muun tekniikasta. Kovakouraisin ja mielestäni parhaaseen lopputulokseen pääsevä hieroja on sorja, punatukkainen nuori nainen. Myös paljon pehmeämpää hierontaa suosiva vaimoni pitää punatukkaisen hieronnasta.

Viikon kohokohta on meillä kotona käyvä Sisä-Mongoliasta kotoisin oleva tuina-hieroja. Tukkuostona hänen monipuoliset palvelunsa maksavat 40 juania tunnilta. Rentouttavan kokovartalo- ja siihen kuuluvan pää- ja niskahieronnan lisäksi hän osaa myös kupata. Kiinalaisessa kuppauksessa ei vuodateta verta. Tarvittaessa häneltä saa myös reseptin kiinalaiseen apteekkiin.

Sosiaalista
hierontaa

Sokeiden hierontapalvelut ovat useimmiten sangen vaatimattomissa tiloissa. Joskus yhdessä huoneessa on kuusikin kovaa hierontasänkyä vierekkäin ja hierojat joutuvat koordinoimaan ohjelmansa pystyäkseen liikkumaan ahtaissa tiloissa.

Jalkahieronta on usein sosiaalinen tapahtuma, sinne mennään ystävien kanssa. Rupattelu taukoaa kun hieroja löytää jalkaterän makeimmat paikat.

Sokeilla hierojilla on takanaan kahden tai kolmen vuoden koulutus. Hieronta muodostaa merkittävän elinkeinon yli sadalle tuhannelle kiinalaiselle näkövammaisille.

Hierontapaikan voi
perustaa kuka tahansa

Yhteiskunnan rikastuessa sokeiden hierontapalvelut ovat joutuneet aivan uudenlaiseen kilpailutilanteeseen. Kilpailijoiksi on ilmaantunut firmoja, joiden hierojilla on vain alkeellinen hierontakoulutus, tai ei koulutusta ollenkaan. Uudet, hinnalla kilpailevat yritykset käyttävät surkeilematta hyväkseen sokeiden hierojien mainetta. Muutamat näistä sokeiden hierontapalveluina esiintyvistä yrityksistä myös tarjoavat seksipalveluita.

Kiinassa on myös kasvava terveyskylpyläbuumi. Muutaman tunnin viettäminen kylpylöiden altaissa, sanoissa ja hierontapenkeillä saattaa maksaa useita satoja, jopa tuhansia juaneita.

Osa näistä kylpylätyyppisistä laitoksista käyttää nimeä sauna. Sauna-sana kattaa myös seksipalvelut.

Hieronta- ja seksipalveluiden yhdistäminen tekee hallaa perinteisille sokeiden hierontapalveluille. Osa seksihierontapalveluista on ketjuuntunut monipuolisia viihdytyspalveluita tarjoavien KTV-karaoketalojen kanssa.

Kilpailun lisääntyminen ja maineen tahrautuminen heikentävät Kiinan sadantuhannen sokean hierojan ammatin harjoittamismahdollisuuksia. Hieromista pidetään erityisen sopivana ammattina sokeille, koska he kokevat hierottavan kehon tuntoaistin kautta. Sen uskotaan toimivan paremmin kuin näköaistiin perustuva hieronta.

Kolmen Suomen
verran näkövammaisia

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kiinassa on kolme kertaa enemmän näkövammaisia kuin Suomessa asukkaita. Heidän lukumääräkseen arvioidaan 12–17 miljoonaa riippuen siitä mihin raja vedetään. Joka vuosi maassa sokeutuu kokonaan 400 000 ihmistä pelkästään kaihin seurauksena.

Tänä vuonna päättyvä 11. viisivuotissuunnitelma asetti tavoitteeksi 50 000 sokean kouluttamisen hierojiksi. Tavoitteena on päästää 140 000 koulutettuun hierojaan.

Leikkaamaton kaihi on aiheuttanut puolen kiinalaisten sokeutumisista. Kaihin sokeuttamat mykiöt voidaan korvata keinolinsseillä suhteellisen edullisesti ja leikkausten onnistumisprosentti on länsimaissa ja Kiinan suurissa kaupungeissa yli 90. Kiinan maaseudullakin se on yli 80 prosenttia.

Kaihileikkauksia tehdään Kiinassa kuitenkin vähän, IOVS raportoi. Syynä on osittain rahan puute. Kiinalaistalonpojilla ei ole varaa matkustaa edes lähikaupungin sairaalaan ja maksaa sataa euroa leikkauksesta.

Kaihileikkauksen hinta nousee sitä korkeammaksi mitä suurempaan kaupunkiin mennään. Pekingissä ja Shanghaissa leikkauksen hinta on noin 400 euron luokkaa yhdeltä silmältä. Yhdysvalloissa sama polikliininen toimenpide maksaa kymmenen kertaa enemmän.

Tarjonta ylittää
kysynnän

Kansainvälinen voittoa tuottamaton organisaatio, ORBIS kamppailee sokeutta vastaan kehitysmaissa. Sen arvion mukaan Kiinassa on 6.6 miljoonaa sokeaa ihmistä, joista 70–80 prosenttia elää maaseudulla. 24 000 silmälääkäristä 70–80 prosenttia toimii suurissa kaupungeissa.

Silti maassa on myös nykyaikaista leikkauskalustoa. Silmälääkäreitäkin löytyy, mutta heillä ei ole riittävästi kokemusta leikkauksista, sillä potilaita puuttuu. Potilaspula johtuu paitsi rahan puutteesta myös tietämättömyydestä ja epäluulosta silmälääkäreitä ja kaihileikkausta kohtaan. Siellä missä tehdään vähiten leikkauksia, niiden onnistumisprosentti on matalin, joten epäluuloon on syytäkin. Tärkeä syy heikkoihin leikkaustuloksiin on puuttuva jälkihuolto ja epähygieeniset elinolosuhteet.

Ilmaiset kiertävät silmäklinikat voivat tuoda tilapäisen avun yksittäiselle alueelle. Niiden vaikutus vakituiseen näköhuoltoon on kuitenkin negatiivinen. Kun ilmaisklinikka muuttaa seuraavalla paikkakunnalle, paikalliselle silmäsairaalalle ei jää potilaita, kokemusta ei kartu. Alueen asukkaat eivät hakeudu maksulliseen sairaan vaan jäävät odottamaan ilmaisklinikan uutta tulemista.

Sokeista hierojista ei siis lähivuosina tule puutetta. Kiinan kansantaloudelle sokeiden suuri lukumäärä ei tee hyvää, vaikka mitätön sosiaaliturva ei paljon maksakaan. Näkövammaisuuden aiheuttamista kustannuksista ei ole olemassa tilastotietoa, mutta kyse on miljardeista euroista.

Lisää Aiheesta
KolumniHiero kovempaa! (05.06. 09:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Aikoinaan 80 luvun alussa kävin Suomen Saunaseuran hierojan pakeilla aina silloin tällöin. Siellä yksi hierojista oli sokea. Hyvä, mutta aika kovakourainen luisevine sormineen :)
Puolivartalo
Huono 7
"Suhteellisen edullinen, 4 eurosta ylöspäin"?!

Tarkoittaako toimittaja sanoa, että ottaen ihmisen kansallisuuden ja ruumiinvamman huomioon hinta on edullinen?

Suomalainen kouluttamaton muurari ottaa 40 euroa tunti, siinä vasta rotumies.
Pete69
Onko Suomalaisessa Thai- hieronnassa myös hierottu?
Juhantalon Kake
Huono 2
´

Euro on liian kallis vientiteollisuudelle.

Mutta hierontapalvelusta nautiskelevalle turistille se on ihan sopiva.

Eurooppalaisen kahvikupillisen hinnalla tunti hyvää hierontaa tuntuu tosi kivalta. Ja toisen kupillisen hinnalla hyvää seksiä tuntuu sitäkin makeammalta.

Oma maa mansikka, mutta muu maa halpa tosimakea mansikka.

Siunattu on valuuttakurssien iso ero.
vänrikki S.
Tulin kerran lapinvaelluksen jalkeen sunnuntaina takaisin kotikaupunkiin. Jalat olivat kuin kivea ja menin yhteen thaihieromalaitokseen. Hierojana oli mummu joka ei osannut hieroa yhtaan ja 15 minuutin kuluttua han ehdotti seksia. Ei kiinnostanut silla kartaa.
Taasnaita
En ole käynyt kuin thai-hieronnassa.
Hyvän hieronnan sain kahdelta kauniilta thai-hierojattarelta.
Aika kallis tosin oli.
jussi
Huono 5
Ongelmia naisten saannissa niin pitää käydä maksullisten luona. Onko rotumme syy tähän.
Niin kaus äänet kantaa.
Huono 0
Hän ei suinkaan ainoa länsimaalainen, joka on on riisunut vaatteensa kiinalaisessa hierontapajassa.
Ettei vain olisi kirjoitusvirhe tuossa virkkeessä.
tarkka
Huono 0
Unohditte mainita että näkövammaisten hierojien paikka, ei sokeiden.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -8
Oulu
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -5
Milano
Melkein selkeää ja poutaa -7
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

00:27OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

20,53-2,24 %-0,47

KalenteriKalenteri

Huomenna – 13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 12.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949