Vauvatkin vaaliuurnille!

Kun Britannian pääministeri pian jää isyyslomalle hoitamaan vastasyntynyttä tytärtään, niin sekä täällä että muissa hitaan väestönkasvun maissa saattaisi olla aika pohtia lasten äänioikeutta.
Anna Mård, Lontoo
27.8.2010 07:05
Kommentit 33

Florence Rose Endellion Cameron sai kolmannen etunimensä cornwallilaisen St Endellionin kylän mukaan. Kun kolme viikkoa etuajassa syntynyt tyttö tiistaina putkahti maailmaan kesken perheen lomanvieton, vanhemmat halusivat nimeen muiston kelttiläisestä kesästään.

Florence-tytär tuo pian isyysloman mittaisen tauon pääministeri David Cameronin menoleikkauspohdintoihin. Valtion menojen äkkikutistus on alkukesästä aloittaneen Cameronin koalitiohallituksen kahden ensimmäisen vuoden tulikoe.

Hallitus toivoo, että nopeat leikkaukset tasapainottaisivat valtion talouden ja nostaisivat maan uuteen nousuun muutamassa vuodessa. Reilun neljän vuoden kuluttua pidettävissä vaaleissa konservatiivit ja liberaalit saisivat sitten kiitoksen äänestäjiltä.

Tämä kiitos edellyttää suurimman äänestäjäkunnan  suosimista. Kun väestöpyramidi on lähivuosina keikahtamassa päälaelleen ja kun vanhimmat ikäpolvet ovat perinteisesti innokkaimpia äänestäjiä, leikkausten maksumiehiksi joutuvat opiskelijat ja nuoret perheet.

Tulonjakoa
vanhusten hyväksi

Tulevia menoleikkauksia on julkistettu pitkin kesää. Työttömyyskorvaukset, sosiaalituet ja perhetuet kutistuvat. Koulutuksen rahoja leikataan, yliopistomaksut nousevat ja valmistuneille saattaa tulla erityisvero, jolla he maksavat opintojaan takaisin.

Arvonlisäveron nousu kirpaisee monessa perheessä. Lapset kasvavat, isommat asunnot vaativat sisustusta, pesukoneet pyörivät melkein yötä päivää. Ajokilometrejä kertyy.

Kirjastot, uimahallit ja urheilutilat saavat entistä vähemmän rahoitusta. Koulujen rakennusohjelma loppui jo.

Onneksi maassa on sentään jotain pyhää: menoleikkuri ei iske terveydenhoitoon. Britanniassa sairaalapäivät ja lääkärikäynnit ovat ilmaisia eivätkä yli 65-vuotiaat maksa edes lääkkeistään. Sairaalaruoka on maksutonta, kouluruoka maksullista.

Eläkkeet ja vanhuksille jaettavat lämmitystuet ovat myös pyhiä. Ja yli 65-vuotiaiden ilmaiset bussiliput.

Sairaalapalveluiden suurkuluttajan, stereotyyppisen köyhän eläkeläisen elinoloihin menoleikkuri ei koske. Tilastot kuitenkin kertovat, että eläkeläiset ovat keskimäärin yhtä rikkaita tai köyhiä kuin muutkin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nykyiset eläkeläiset ja pian oloneuvoksiksi siirtyvät saattavat jäädä ainoiksi sukupolviksi, jotka voivat nauttia vakavaraisesta vanhuudesta. Silti Britannian valtio jakaa nyt pienenevää kakkuaan ikäihmisiä suosien.

Tämä on nykyisen demokratian reaalipolitiikkaa, jolle kukaan työpaikastaan tykkäävä poliitikko ei voi mitään.

Viimeinen viidennes
äänestäjiksi

Eurooppalaisen demokratian historia alkaa Englannin kuninkaan valtaa rajoittavan Magna Cartan allekirjoittamisesta vuonna 1215. Ylimystön, papiston, virkamiehistön ja maanomistajien jälkeen äänensä saivat myös kaikki miehet, lopulta myös naiset.

Kansalaisista ne, joita lähes kaikki pitkäjänteiset päätökset eniten koskevat, ovat edelleen vailla äänioikeutta. Siis lapset, joita on Britanniassa reilu viidesosa kansasta.

Muutamia vuosikymmeniä sitten lapsiperheitä oli enemmän ja lasten ääni kuului heidän vanhempiensa kautta, mutta näin ei enää ole. Työpaikastaan tykkäävän poliitikon on pakko tehdä vanhuspolitiikkaa – ja samalla talloa tulevien polvien etuja.

Äänioikeuden antaminen lapsille tasoittaisi tilannetta sukupolvien välillä. Tietenkään pikkuvauva ei voisi äänestää, vaan hänen äänensä pitäisi jakaa hänen vanhemmilleen. Tietenkin siitä tulisi lisää byrokratiaa, mutta ei se nykyisellä tekniikalla ja tietokannoilla mitenkään ylivoimaista olisi.

Miksi ihmeessä demokratian pitäisi rajoittua 18-vuotta täyttäneisiin? Ehkä 2100-luvun historiantutkija pitää nykyisiä parlamentteja yhtä epädemokraattisina kuin mitä me pidämme 1800-luvun säätyvaltiopäiviä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (33)

Huono 0
Saavatko oikeudelliset henkilöt äänestää esim. osakeyhtiö?
Huono 6
Loistavaa - Suomessahan ei tarvitse äänestettäessä valita, kuin äänestyskoppien väliltä.

Siihen pystyy vauvakin.

Eläköön totaalisosiaalidemokratia !
bolshevikki
Saavatko oikeudelliset henkilöt äänestää esim. osakeyhtiö?

Ei toistaiseksi, mutta hautapaikan kai saavat, koska maksavat kirkollisveroa valtakirkolle.
muslimiyrittäjä
Demokratiassa ääni on henkilökohtainen ja edellyttää siis kykyä tehdä äänestyspäätös. Jonkinlaista vastuuta itsestäkin olisi hyvä olla. En tiedä millä nimellä pitäisi kutsua järjestelmää, jossa vauvoillakin olisi äänioikeus, mutta demokratia se ei ole.

Lisäksi uudistus johtaisi siihen, että perheiden lapsilukua pyrittäisiin lisäämään puolueiden taholta. Tosiasia on, että ihmiskunnan väkiluku on saatava laskuun ja vähän äkkiä sittenkin. Asia on suuri tabu, siitä ei puhuta ympäristökokouksissa.
Suuri vanhusväestö on väistämätön välivaihe täysin toivottavassa kehityksessä.
Jatkuvan kasvun illuusio on lopussa
Huono 4
Demokratiassa ääni on henkilökohtainen ja edellyttää siis kykyä tehdä äänestyspäätös. Jonkinlaista vastuuta itsestäkin olisi hyvä olla. En tiedä millä nimellä pitäisi kutsua järjestelmää, jossa vauvoillakin olisi äänioikeus, mutta demokratia se ei ole.

Lisäksi uudistus johtaisi siihen, että perheiden lapsilukua pyrittäisiin lisäämään puolueiden taholta. Tosiasia on, että ihmiskunnan väkiluku on saatava laskuun ja vähän äkkiä sittenkin. Asia on suuri tabu, siitä ei puhuta ympäristökokouksissa.
Suuri vanhusväestö on väistämätön välivaihe täysin toivottavassa kehityksessä.

Saksassa on suurkaupunkeja joiden asukkaista noin 80% on yli 40 vuotiaita ja syntyvyys käytännössä nolla. Saksaan ei ainakaan kannata sijoittua asumaan aikä varsinkaan hankkia asuntoa.
Huono 2
joo, kyllä tulevaisuudessa tätä aikaa ihmetellään, mutta syy on "demokratiassa" eikä vauvojen äänestämättömyydessä. Ero kommunistisiin totalitäärisin järjestelmiin on yksilöiden täydellinen kritiikittömyys; suurin osa valvoo itseään ilman valtakoneistoa.
if voting could change anything, it would be illegal
Huono 2
"Britanniassa sairaalapäivät ja lääkärikäynnit ovat ilmaisia eivätkä yli 65-vuotiaat maksa edes lääkkeistään. "

Tuonne sitten Suomesta sitä eläkettä viettäämään sekä hyviä futismatseja katsomaan.
$
Huono 2
No eikö sitten samalla laiteta vauvat verolle... kun ei ole tuloja, niin laitetaan kaikenlaisia maksuja, kuten syntymämaksu (esim. 10 000), vaippavero jne.
Vauvat verolle
Huono 5
"Britanniassa sairaalapäivät ja lääkärikäynnit ovat ilmaisia eivätkä yli 65-vuotiaat maksa edes lääkkeistään. "

Tuonne sitten Suomesta sitä eläkettä viettäämään sekä hyviä futismatseja katsomaan.

Tämän vuoksi Iso-Britannia velka on 500% BKT:sta
Huono 5
Kun Britannian pääministeri pian jää isyyslomalle hoitamaan vastasyntynyttä tytärtään, niin sekä täällä että muissa hitaan väestönkasvun maissa saattaisi olla aika pohtia lasten äänioikeutta.

Oikein. Jotta kaikkien väestöryhmien edut voitaisiin turvata, tulisi lasten puolesta äänestysoikeus antaa vanhemmmille. Lisäksi tulisi miettiä, miten dementoituneiden ja sairaiden tarpeet voitaisiin ottaa huomioon äänestysprosessissa.

Tulisiko dementoituneen vanhuksen äänioikeus antaa esimerkiksi kotihoidosta vastaavalle lapselle?

Mietittävää on, mutta asia järjestyys, jos poliittista tahtoa on. Ongelmana on se, että mikään "vanha puolue" ei halua järkyttää omaa asemaansa tulevissa vaaleissa. Tarvitaan uusia poliittisia voimia.
Onni Pallo
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

23:42OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,77-0,24 %-0,04

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949