Vihreys voi olla järkevää

Kun ay-liikkeen jääräsiiven ylipappi Matti Putkonen lähti demareista puolueen liiallisen vihreyden takia, vakuutuin että vihreydessä täytyy olla jotain järkeä. Koska kokoomus ja keskustakin ovat vihertyneet voimakkaasti, löysi Putkonen uuden poliittisen kodin Perussuomalaisista.

Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Pekka Ervasti on kolumneissaan kutsunut Putkosta Hakaniemen rottweileriksi. Nimitys kuvannee miehen ajattelun suoraviivaisuutta.
 
Putkonen kertoi puolustavansa suomalaista työtä vihreyttä vastaan. Eittämättä tällaiseenkin vastakkainasetteluun on toisinaan syytä.  Monissa tapauksessa työn ja luonnon vastakkainasettelu kertoo kuitenkin lähinnä henkilökohtaisesta lyhyen tähtäimen edun tavoittelusta.

Lohenkalastus on mainio esimerkki siitä, miten itsekkäät tavoitteet ajavat äänekkäästi kestävän kehityksen ohitse. Monet kalabiologit ovat vuosien ajan valittaneet, että Tornionjoen lohikannat ovat uhattuina, koska lohet pyydetään ennen niiden nousemista kutualueelle. Merellä toimivat ammattikalastajat ovat vastanneet, että lohenpyynnin rajoittaminen vie heiltä leivän.

Onko kyse siis yksiselitteisestä valinnasta leivän ja lohen välillä? On jos ajattelee ammattikalastajan leipää juuri tänään. Aikaperspektiiviä venytettäessä tilanne muuttuu. Ammattikalastajankin kannalta lohen suojelu on viisasta. Kala ei lisäänny, jos sitä ei päästä kutujokeen. Silloin kalastajan leipä loppuu nopeasti. Tämä tapahtuu viimeistään silloin, kun kalatautiepidemia tuhoaa liian pieneksi käyneen kannan kokonaan.

Asiaa mutkistaa vielä se, että kansantalouden kannalta lohi on paljon arvokkaampaa virvelillä joesta kuin rysillä mereltä pyydettynä. Tämä johtuu siitä, että viehekalastajat tuovat paljon tuloja jokivarren alueille. Viehekalastajat eivät myöskään uhkaa kalakantaa siksi, että he ovat niin tehottomia. Kyseessä on kansantaloudellinen paradoksi, jossa tehottomampi tuotantomuoto on kokonaisuuden kannalta tehokkaampaa kannattavampi.

Kestävää
rakentamista

Lohenkalastus on vain yksi esimerkki siitä, miten kestävä kehitys voi olla kokonaisuuden kannalta järkevämpää kuin pienen ihmisryhmän lyhyen tähtäimen etua ajava kestämätön kehitys. Jos joku tekisi teoksen nimeltä “Typerän rakentamisen historia”, olisi edessämme paljon vastaavia esimerkkejä.

Parisataa vuotta sitten ihmiset osasivat rakentaa talot paikkoihin niin, että rakentaminen tapahtui ainakin jollain tavoin luonnon ehdoilla. Tuollainen osaaminen oli aikanaan ihmiselle välttämätöntä.

Jossain vaiheessa ihmisille syntyi kuva, että “teknologisen-ihmisen” ei pidä enää alistua luonnon armoille. Siksi luulimme, että voimme päällystää tulvavesien valuma-alueet asfaltilla ja rakentaa talot joka paikassa parhaille merinäköalapaikoille.  Osittain siksi tulvat ja hirmumyrskyt aiheuttavat suunnatonta tuhoa joka puolella maailmaa.

Ihana
helle

“Viimeinkin ihana helle,” tiivistää ihmisen lyhytnäköisyyden mainiolla tavalla. Suuri osa suomalaisista on huokaillut onnesta, kun pohjoisen katajainen kansa on saanut kärvistellä eteläisessä helteessä.

Iloa ei juurikaan ole himmentänyt se, että viljasato on kärsinyt kuivuudesta, metsäpalot ovat riehuneet naapurimaassa ja monet pienemmät vitsaukset ovat yleistyneet.

Iloa eivät himmennä myöskään säätieteilijöiden varoitukset, että tämän vuoden säät eivät mahdu satunnaisvaihteluun vaan kertovat ilmaston lämpenemisestä. Kukaan ei tietenkään tiedä varmasti, onko ilmasto lämpenemässä merkittävästi lähivuosina, vaikka tiedeyhteisön enemmistö näin arvioikin. Kukaan ei myöskään tiedä varmasti, onko mahdollinen ongelma ihmisen aiheuttama.

Jos tiedeyhteisön enemmistö kuitenkin sattuisi olemaan oikeassa, kannattaisi meidänkin varmasti valmistautua muutoksiin joita ilmastomuutos tuo.

Ihmisen tekojen ja luonnon tuhoutumisen yhteys ei ole kaikissa asioissa yhtä mutkikas kuin ilmastomuutoksessa. Esimerkiksi Itämeren surkea tila on yksiselitteisesti ihmisten aikaansaannosta. Voiko meillä olla jokin perustelu sille, että yrittäisimme pysäyttää Itämeren tilan huononemisen? Itse en sellaista keksi.

Kaikki viinit eivät ole hyviä, vaikka monet ovat. Samoin kaikki vihreys ei ole järkevää, vaikka moni onkin. Ympäriltä on helppo osoittaa muun muassa näennäisvihreyttä, piipertäjävihreyttä ja anarkiavihreyttä. Siitä huolimatta yhä useammin huomaamme, että on olemassa myös järkivihreyttä.

Ihmisen toimintaa voi ja pitää usein arvioida ympäristön kannalta uudelleen ilman, että työllisyys on uhattuna. Esimerkiksi järkevä rakentaminen työllistää todennäköisesti yhtä paljon kuin järjetönkin rakentaminen. Toivottavasti suuret puolueet uskaltavat nähdä tämän jatkossakin pelkäämättä, että rottweilerit lähtevät muualle räksyttämään.