Kreikkalaisen tragedian huonot vaihtoehdot

Kreikan valtionlainoille maksettava korot ovat silti ampaisseet ennätykselliseen lähes yhdeksään prosenttiin, joka on 5,9 prosenttiyksikköä Saksan maksamaa korkoa korkeampi. Tämä tarkoittaa Kreikan nykyisten 273 miljardin euron lainolle kuudentoista miljardin euron lisäkorkoa. Markkinat arvioivat siis edelleen, että Kreikka ei selviä lainanmaksuistaan.

Kreikalla on lisäksi toinenkin valtava ongelma: sen vaihtotaseen vaje on tällä hetkellä huimat kolmetoista prosenttia kansantulosta. Tämä tarkoittaa, että Kreikan on hommattava vuosittain 27 miljardia euroa joko lainaamalla tai myymällä kreikkalaisia omaisuuseriä.

Jäljellä
kolme vaihtoehtoa

Kansainväliset sijoittajat eivät enää ole halukkaita rahoittamaan Kreikan vaihtotaseen vajetta, eivätkä ne oikein halua edes osallistua maan nykyisen velan uudelleenrahoitukseen. Käytössä onkin enää kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto on, että Euroopan unioni tarjoaa tarvittavat varat luomalla European Transfer Unionin ETF:n. Tästä ETF:stä saisivat rahoitusta myös muut vajemaat, kuten Portugali, Espanja, Irlanti ja Italia.

Toinen vaihtoehto on, että Kreikka käy läpi laman, joka alentaa palkkoja ja hintoja. Kolmannessa vaihtoehdossa Kreikka jättäisi euron ja devalvoisi oman valuuttansa.

Kaikki nämä vaihtoehdot ovat tuskallisia – joskin eri syistä.

Ensimmäinen vaihtoehto on sietämätön vakaimmille EU-maille, koska se söisi niiden varallisuutta ja imaisisi ne vaaralliseen finanssipyörteeseen

Toisen vaihtoehdon valinta johtaisi katumellakoiden kiihtymiseen ja ennustamattomiin poliittisiin seurauksiin. Kolmas vaihtoehto horjuttaisi euroa ja saattaisi johtaa sijoittajien hyökkäyksiin joitakin muita EU-maita vastaan.

Neljättä tietä
ei ole

Kun kaikki käytössä olevat keinot ovat huonoja, tilanne täyttää oikean kreikkalaisen tragedian tunnusmerkit. Tähän saakka tällaisia tragedioita on tosin nähty vain teatterinäyttämöillä.

Poliitikot uskovat, että aiempaa tiukempi budjettikuri muodostaisi neljännen vaihtoehdon. Tämä ei kuitenkaan ole totta.

Budjettikuri toimii vain, jos se ajaa maan lamaan ja saa aikaan todellisen devalvaation pudottamalla palkkoja ja hintoja (eli edellämainitun kakkosvaihtoehdon).

Budjettikuri kiihdyttäisi turismia ja kiinteistökauppaa. Vaikka tämä kuulostaa kadunmiehestä helpolta ja hallittavissa olevalta ratkaisulta, se olisi Kreikalle itse asiassa erittäin vaikea, koska se tarkoittaisi bensan heittämistä mielenosoitusten liekkeihin ja saattaisi johtaa epävakauteen itäisellä Välimerellä.

Tragedia olisi voitu välttää, jos Kreikka olisi osoittanut ajoissa taipumatonta halua hoitaa velkaongelmansa. Siinä tapauksessa Kreikka ei olisi pystynyt hinnoittelemaan itseään ulos markkinoilta keinotekoisen ja velkavetoisen taloushuuman voimin. Maa ei olisi kokenut nousuhumalaa mutta ei myöskään krapulaa.

Vuoristoratatalous
estetään näin

Kreikan Kriisin opetus on, että valuuttaunioni tarvitsee raudanlujaa budjettikuria estääkseen alkujaankin vuoristoratatalouden synnyn. Tämä olisi voitu tehdä kolmella eri mallilla.

1. Amerikan malli

Yhdysvalloissa ei ole pelastusmekanismeja eikä hallitusten välisiä lainoja. Tuhlailevat osavaltiot menevät tarvittaessa konkurssiin. Markkinat panevat tuhluriosavaltiot ajoissa kuriin nostamalla korkoja.

Järjestelmä on toiminut melko hyvin 1800-luvulta lähtien, vaikka – tai juuri siksi, että – se on merkinnyt useita osavaltioiden konkursseja. Kalifornian kiikkerä tilanne tarkoittaa, että malli voi hyvinkin joutua lähiaikoina uuteen testiin.

2. Saksan malli

Saksassa erityisen vakausneuvoston on hyväksyttävä osavaltioiden budjetit. Perustuslain mukaan osavaltiot eivät voi tehdä alijäämäisiä budjetteja vuoden 2020 jälkeen, ja niiden on jo nyt vakautettava talouttaan päästäkseen tuohon tavoitteeseen.

Poikkeustapauksissa osavaltion budjetti voi olla alijäämäinen, mutta vaje ei saa kasvaa kumuloituvasti korkeammaksi kuin 1,5 prosenttiin kansantuotteesta. Jos vaje nousee yli prosenttiin kansantuotteesta, ylijäämä vähennetään seuraavaksi vuodeksi hyväksyttävästä budjetista kunhan talous on kasvussa ja suhteellinen vaje supistumassa.

3. EU:n uusi malli

Unionin nykyisellään käyttämää pelastusstrategiaa noudattavan logiikan mukaan mallia pitäisi laajentaa niin, että "velkasyntisille" mätkäistään automaattisesti sakkoa. Tarpeen vaatiessa muut EU-maat myöntävät luottoa ostamalla Kreikan valtion velkakirjoja, joiden vakuutena on yksityistämiskelpoista valtion omaisuutta. Lainoja voisi saada enimmillään kymmenen prosenttia bkt:sta.

Jos jokin valtio ei tästä avusta huolimatta selviä veloistaan, sen olisi jätettävä euroalue ja devalvoitava valuuttansa.

Automaattisakoilla rangaistaisiin kaikkia niitä maita, joiden velka suhteessa kansantuotteeseen ylittää 60 prosentin rajan ja joiden vuotuinen budjettivaje ylittää kolme prosenttia bkt:sta (Maastrichtin sopimuksen säännöt).

Sakot voisivat olla yhtä korkeat kuin korkoero olisi ilman EU-kumppaneiden apua. Tämä pitäisi huolen siitä, että euron vakauden hyödyt tulisivat kaikkien euro-maiden – eivätkä vain tuhlaajamaiden – hyväksi. Jotta syntisäkit eivät ajautuisi velkakierteeseen, sakot muovattaisiin velkakirjoiksi, joiden vakuutena on yksityistämiskelpoista valtion omaisuutta.

Kaikki tämä on epämiellyttävää, eikä hevin vetoa poliitikkoihin, jotka uskovat unelmiin. Eurooppalainen velkakriisi ei silti katoa näkymättömiin pelkän toiveajattelun turvin.

EU:n on syytä ottaa todelliset vaihtoehtonsa vakavasti säilyttääkseen euron – ja koko unionin – vakauden.

Hans-Werner Sinn toimii Münchenin yliopiston taloustieteen professorina ja saksalaisen Ifo-instituutin johtajana. Hän on Project Syndicaten kolumnisti.