Obamasta puuttuu gangsteria
Kun presidentti Barack Obama aloitti virkakautensa, puhuttiin siitä, kuinka politiikka on tulossa rakentavalla tavalla takaisin ja kuinka se ottaa taloudelta ylivallan yhteiskunnan asioiden järjestäjänä. Silloin näytti mahdolliselta, että poliitikot panevat villiintyneen talouden järjestykseen presidentti Barack Obaman johdolla ja vanha hyvä Amerikka palaa takaisin. Itse kirjoitin tästä aiheesta innostuneita kolumneja, mutta myös Amerikka opettaa eikä vain Siperia.
Parhaillaan Obama on ajamassa kongressissa läpi suurta lakipakettia, jolla se haluaa niskalenkin Wall Streetin pankkiireista. Siitä tulee vaikea ottelu ja Obama voi hävitä, koska hän on herrasmies ja professori. Hänessä pitäisi olla enemmän gangsteria.
Toisen polven senaattori demokraattinen Evan Bayh erosi senaatista helmikuussa turhauduttuaan siihen, että asiat eivät luistaneet eteen eivätkä taakse. Tehtävää olisi ollut velkaongelman kanssa, taloudessa, energiapolitiikassa, terveydenhoitouudistuksessa ja monilla muilla alueilla. Bayh luetteli New York Timesissa syitä kongressin halvaantumiseen: puoluekiihko, järkkymätön ideologinen asenne, mätä vaalikampanjarahoitus, vaalipiirirajojen riidat, lakkaamaton filibuster-häirintä, jossa senaatin työtä häiritään maratonpuheilla päivä toisensa jälkeen ja yhä kutistuva yhteydenpito vastapuolen edustajien kanssa.
Bayh muisteli, kuinka hänen isänsä Birch Bayh kutsui viikonloppuisin kotiinsa kongresista kavereitaan eikä pitänyt väliä kummalta puolelta he olivat.
– Tämän kaltaista sosiaalista kanssakäymistä tuskin tapahtuu enää, sanoi Bayh.
Kun Maya-kalenteri loppuu
AAA-luokitukset karisevat
Maa on edelleen syvässä taantumassa, ihmiset ovat hermostuneita ja hädissään työpaikkojensa ja asuntojensa vuoksi. Työttömyys jatkuu sitkeänä ja on tehnyt ihmisistä varovaisia kuluttamaan.
Vähittäistavarakauppa valittaa ja turvautuu suuriin alennuksiin, jotta edes joku kävisi ostoksilla.
Kaikilla ei mene huonosti. Forbes Magazinen mukaan 400 rikkaimman amerikkalaisen yhteenlasketut tulot nousivat viime vuonna 16 prosenttia (tuhmat sosialistit ovat laskeneet, että jos heiltä sosialisoitaisiin omaisuus niin, että jokaiselle jätettäisiin vain 100 miljoonaa dollaria, niillä rahoilla voitaisiin kouluttaa jokainen amerikkalainen nuori yliopistossa).
Yhdysvaltain ulkomaanvelka kasvaa, koska kansakunta ei pysty säästämään. Liittovaltio tarvitsee pelkästään vuonna 2012 uutta lainaa vähintään kaksi biljoonaa dollaria maksaakseen korkoja ja vanhoja lainojaan. Vuoden 2012–2015 aikana on lainamarkkinoilla pullonkaula. Silloin amerikkalaisyritysten maksettavaksi lankeavat 700 miljardin dollarin velat, joita yritykset ottivat saadessaan halpaa lainaa buumin huipulla. Ne joutuvat maksamaan lainansa uusilla lainoilla takaisin, mutta rahan hinta saattaa nousta pilviin.
Myös Maya-kalenteri loppuu vuonna 2012. Silloin tuskin tulee maailmanloppu, mutta Yhdysvallat ja muutamat läntiset teollisuusmaat ovat vaarassa menettää kirjaimia AAA-luokituksestaan. Moody's varotti tästä viime maanantaina.
Kärppä ja kilpikonna
Poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon välillä on epätasapaino paitsi Yhdysvalloissa niin myös muualla teollisessa maailmassa Suomea myöten. Talouden ja politiikan kesken on yhä vähemmän symmetriaa. Talous on kuin kärppä ja politiikka kuin kilpikonna.
Wall Streetin pankkiirit ja suuryritysten johtajat voivat siirrellä nopeilla päätöksillä pääomia, tuotantoa ja osaamista ympäri maailmaa. Talous toimii samalla sujuvuudella kuin itsevaltias ja diktaattori.
Sen sijaan politiikka joutuu noudattamaan demokratian pelisääntöjä, joihin kuuluvat hidasteet ja jäykisteet. Talouden puolella ei ole yhtään ainutta menettelyä, jota voisi hitaudessaan verrata perustuslain muuttamiseen. Poliittiset muutokset edellyttävät aina tietyn suuruista yksimielisyyttä eikä voittaja voi ottaa kaikkea.
Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä on siten tasapainotettu, että se antaa myös vähemmistölle valtaa ja suojaa. Jos sitä haluaa käyttää väärin, siitä voi tehdä myös helvetinkoneen, kuten republikaanisenaattori Jim Bunning äsken todisti.
Entinen baseballtähti pysäytti viideksi päiväksi kymmenen miljardin dollarin lakipaketin, jolla piti turvata pitkäaikaistyöttömille toimeentulo, rahoittaa työllistämisprojekteja, auttaa vanhusten terveydenhoitoa ja estää 2000 valtion työtekijöiden lomautukset. Bunning vetosi sinänsä oikeaan asiaan eli siihen, että laki kasvattaa ulkomaanvelkaa. Hän pääsi viideksi päiväksi televisioon miehenä, joka pysäytti tavarajunan paljain käsin.
Kongressin työskentelyä hidastavat lukuisat samanlaiset julkisuustemput. Niitä on nähty varsinkin uuden terveydenhoitolain yhteydessä.
Täysi mysteeri on se, kuinka kauan amerikkalainen taloudellinen ja poliittinen järjestelmä laskee pärjäävänsä tulevina vuosina kasvavan ulkomaanvelan kanssa. Joskus ihmiset on pakko panna säästämään ja maksamaan velkoja takaisin, mutta tätä päätöstä ei ehkä tehdäkään Washingtonissa vaan Pekingissä.















Kommentit (40)
Kehitysmaat pysyvät köyhinä siksi, että niissä talouselämää säädellään tolkuttomasti tai taloudellinen toimeliaisuus on kokonaan tukahdutettu. Monissa Afrikan maissa pelkkään yrityksen perustamiseen saattaa kulua satoja päiviä.
Jos Obama on herrasmies, miksi hän valitsi lähimmäksi avustajakseen kovan linjan Israel -lobbari Rahm Emanuelin?
Näin ei todellakaan ole eikä toivottavasti enää koskaan tule olemaan. Markkinaliberalismi on tullut tiensä päähän. Saastaista satoa mainitusta liberalismista korjataan vielä pitkään.
Sarah Palin on sanonut, että Obama voi pelastaa itselleen toisen presidenttikauden vain aloittamalla Iranin sodan. Sarah tuntee amerikkalaiset ja on siksi varmasti oikeassa.
Obama on pelkkä sätkynukke.
Obamaan on ladattu valtavat odotukset, mutta epäilen että loppujen lopuksi hän ei saa aikaan mitään merkittävää.. tai saihan sotapäällikkö sen rauhan Nobelin :)