Talvi nujersi suomalaisen laadun

Suomalainen sisu ja laatu ovat olleet koetuksella, koska on satanut lunta.
Risto Pennanen
8.3.2010 07:31
Kommentit 40

Amerikassa kaikki on suurta ja Suomessa pientä. Talven myötä olemme huomanneet esimerkiksi, että on liioittelua puhua pienessä maassa laadusta. Oikeampi ilmaisu on laatunen. Vaikka kyseessä onkin pieni asia, on aihe tärkeä. Suomi ei nimittäin voi kilpailla vientimarkkinoilla pelkällä hinnalla. Meidän tärkein aseemme on laatunen.

Talvi on koetellut suomalaista laatusta monella rintamalla. Ehkä juuri siksi Laatukeskus jakaa Suomen laatupalkinnon viimeistä kertaa nykyisessä muodossaan. Asian paikkaamiseksi alan itse jakaa säännöllistä laatunen-tunnustusta. Seuraavassa ovat alkuvuoden tunnustukset.

Rakentamisen laatunen-tunnustuksen saa Kauppakeskus Tikkuri Vantaalla. Yllättävästä lumisateesta huolimatta kauppakeskuksen katto vain notkahti eikä romahtanut. Vaikka rakennuksen vanhimmat osat olivat viime vuosituhannelta, selvittiin täpärästä tilanteesta halkeamilla ja notkahduksilla.

Rakennuksen suunnittelussa on alusta asti valmistauduttu ääriolosuhteisiin kuten viimaan ja Suomen oloissa harvinaisiin yhden Richterin maanjäristyksiin. Lumisateet tulivat suunnittelijoille yllätyksenä, koska rakennuksen suunnittelutyöt ajoittuivat valtaosin touko-kesäkuulle.

Liikenteen laatunen-tunnustuksen saajista oli vähintään yhtä kova kilpailu kuin rakentamisessakin. Tasavahvoja kilpailijoita ovat olleet muun muassa Finnair, VR ja laivayhtiöt, jotka kaikki ovat toimittaneet sekä asiakkaat että tavarat määränpäähän useimmiten ennemmin tai myöhemmin.

Tiukan kisan voittajaksi selviytyi veturin mitalla VR, joka on tehnyt talven aikana Helsingin rautatieasemasta kaupungin vetovoimaisimman hengailupaikan. Kennedyn ”me viemme miehen kuuhun” -lausunnon inspiroimana VR: n toimitusjohtaja lupasi televisiossa jotain yhtä saavuttamattomalta tuntuvaa: me tiedotamme myöhästymisistä paremmin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Palvelun laatunen-tunnustus menee hirvittävän kilpailun jälkeen Saunalahdelle, jonka puhelinpalvelu vastaa saman päivän aikana. Internet-yhteyden teknisen vian korjaamisen yhtiö lupaa osakkeiden päiväkauppaa tekevällä asiakkaalle nettinopeudella viimeistään viidessä päivässä. Saunalahti. Odotusta joka päivä.

Innovaatioiden laatunen-tunnustuksen saa Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT nostettuaan jälleen esiin vanhan idean, että asunnon omistajia pitäisi verottaa virtuaalisesta tulosta. Idean pieni heikkous on siinä, että se jää puolitiehen. Virtuaalista tuloa syntyy nimittäin verotettavaksi monessa muussakin yhteydessä.

Esimerkiksi autonomistajia voisi verottaa siitä, että nämä säästävät taksimatkoissa, auton vuokrauskuluissa ja junamatkoissa. Tänä vuonna autoilijoille kuuluisi lisäksi mätkyt siitä, että heidän ei ole pitänyt jonottaa Helsingin rautatieasemalla.

Edellä mainittujen tunnustusten arvoa lisää mielestäni se, että laatunen-kilpailu on ollut kovaa kaikissa sarjoissa. Se tarkoittaa myös, että yksikään organisaatio ei voi pitää asemaansa saavutettuna etuna. Kaikkien on tehtävä kovaa työtä joka päivä laatunen-tunnustuksen säilyttämiseksi. Yllättävä kevät voi tuoda uudet voittajat.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (40)

Huono 0
Suomen rakennusmääräyskokoelman sivuja on satoja, silti rakennetaan sutta ja sekundaa päivästä päivään.
gyprog kyhäelmien valtakunta.
Suomalaisella on vanhanaikainen jääräpäinen ajattelumaailma.
palvelu=itsepalvelu
Erittäin hyvä ja osuva juttu, olen täsmälleen samaa mieltä !
Suomessa oli hyvää laatua ( neukkujen mielestä ) vielä 60-luvulla kun kenkiä ja voita itään kuskattiin ja sukkahousuilla vodkaa vaihdettiin. Siellä kun ei ollut parempaakaan.
Niiltä ajoilta lienee myytti suomalaisesta laadusta joka tosiasiassa jää hopealle melkein aina jos verrokiksi otetaan joku muu länsimainen tekele.
Lastulevy-huonekaluhökötyksiin kyllästynyt
...vika on pomoissa ja oikeistohallituksessa...
nniii-iiinn
Unohtunut eduskunta, vanhanen ja katainen tuosta muuten hyvästä ja maan imagoa hyväilevästä jutusta.
Entäs politiikan laatu tai sen tekijöiden.
Tärkeää
"Niiltä ajoilta lienee myytti suomalaisesta laadusta joka tosiasiassa jää hopealle melkein aina jos verrokiksi otetaan joku muu länsimainen tekele."

Tee jotain asialle äläkä leiki kuningas-kuluttajaa. Niillä eväillä pärjää vain telkussa.
sysi
Suomalaista laatua ei enään ole, jos sitä koskaan on ollut, luulen sen olleen haavekuva.
Kyllä armeija olisi sisua näyttänyt ja tullut lapioimaan H:gin kadut puhtaiksi lumesta mutta H:gin katuosasto esti sen koska heistä lumenluonti vaatii AMMATILLISTA erityisosaamista.
Buhahhah
Kipeän totta. Esimerkki palvelualalta terveydenhoito: terveyskeskuksissa saa jo jopa KELAa huonompaa palvelua. Missä viipyy ihmistenvapausrintama, vai jaetaanko vanhuksille itsemurhapillereitä ja homma jatkuu?
on lottovoitto syntyä ulkomaille
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -8
Oulu
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -5
Tukholma
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -4
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 12.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949