Ennätysasunto onkin kuolemankerroksessa
Hongkongissa myytiin maailman kallein asuinhuoneisto lokakuun puolivälissä. Salskeat 67 000 euroa neliöltä maksaneen tornitaloasunnon osti tiettävästi rahakas, anonyymina pysyttelevä "shang ren", liikemies Manner-Kiinasta. Ennätyskallis asunto, jossa on yli 500 neliötä, myytiin viileästi 68:nnesta kerroksesta. Itsetietoinen myyjä ansaitsi kaupasta yli 38 miljoonaa euroa.
Nyt on paljastunut, että asunto sijaitseekin 44:nnessä kerroksessa. Suomalainen saattaa ajatella, ettei tuolla kerrosnumerolla ole niin suurta väliä, näköala on kuitenkin ihan sama. Kiinassa asia on kokonaan toinen. Sitä todistaa jo se, että asuntoa myytiin nimenomaan kerroksesta 68. Myyjä myöntää avoimesti, että rakennuksessa on vain 46 kerrosta. Ylimmälle kerrokselle on annettu numero 88. ”Koska kiinalaiset pitävät näistä luvuista”, myyjä selittää.
Kuusi ja kahdeksan kuuluvat kaikkien parhaimpiin kiinalaisiin onnenlukuihin. Ja lukujen tuoman onnen uskotaan kertautuvan kun luvut esiintyvät yhdistettyinä.
Neljä on epäonnen luku, jota vältetään laajasti. Monissa rakennuksissa ei ole ollenkaan neljäksi numeroitua kerrosta. Myös 14. kerros saattaa puuttua. Maassa rehottavaan taikauskoon on otettu länsimaista lainaa: joistain rakennuksista puuttuu myös 13. kerros.
Mitähän mahtaa tuumia 38 miljoonaa euroa asunnostaan maksanut kiinalainen, kun hän havaitsee makuuhuoneensa sijaitsevan ”kaksoiskuoleman” kerroksessa.
Kuoleman nelonen,
vaurauden kahdeksan
Onnen ja epäonnen luvut ovat useimmiten saaneen taikavoimansa äänneasustaan. Luku neljä on kiinaksi si. Sama sana merkitsee kuolemaa. Numero si lausutaan laskevana äänteenä. Kuoleman si taas lausutaan ensin laskevana ja sitten nousevana äänteenä. Kirjoitusmerkkeinä sanat eivät muistuta toisiaan.
Kahdeksikon taikavaikutus liittyy sen läheiseen äänneasuun vaurautta tarkoittavan sanan kanssa. Puheessa ba ja fa ovat lähellä toisiaan. Kuutonen, liu, merkitsee myös liukasta. Sen uskotaan saavan asiat sujumaan luistavasti.
Muistakin numeroista ja numeroiden kombinaatioista saadaan numerologisella kikkailulla väännettyä irti monia merkityksiä. Kahdeksikko kyljellään muistuttaa kaikkein suurinta lukua, äärettömyyden merkkiä.
Monesti numeroihin liittyy vastakkaisia odotuksia, jotka vaihtelevat muun muassa alueen murteen mukaan.
Kiinalaisten usko lukujen voimaan on todistettu monista luvuista maksetuilla suurilla summilla. Tänäänkin maan matkapuhelinoperaattorit ja muut sim-kauppiaat myyvät muita kalliimmalla numeroita, joissa on useita onnea tuovia numeroita. Yritykset maksavat suuria summia saadakseen puhelinnumeron, jossa on monta kahdeksikkoa peräkkäin.
Vuonna 1994 hongkonglainen liikemies maksoi 1,7 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria auton rekisterinumerosta 9. Vuosi oli kiinalaisessa kalenterissa koiran vuosi ja eräs koiraa tarkoittava sana (sou) kuulostaa samalta kuin numero 9 (shi).
Vuosikymmenen alussa pekingiläinen mies maksoi 215 000 dollaria kännykkänumerosta 133-3333-3333. Hän ei vastaa tuosta numerosta.
Pahat henget
paukuilla pakoon
Taikausko vaikuttaa sekä arkielämään että raskaaseen bisnekseen. Isoihin liiketoimiin ryhtyminen ajoitetaan taikauskoisten kalenterien mukaan. Lahjaksi ei koskaan anneta kelloa, sillä se viittaa aikaan ja sen loppumiseen eli kuolemaan.
Kaikenlaisiin tilaisuuksiin liittyy äänekäs metelöinti ja paukuttelu. Metelillä pelotellaan pahoja henkiä etäämmälle tai tervehditään jumalia tai esivanhempien henkiä. Tämä kuuluu ja näkyy jokapäiväisessä elämässä. Paukkupatruunat kierretään jopa lähes puolen metrin läpimittaisiksi kiekoiksi, jotka paukuttavat sarjatulta minuuttikaupalla. Kiekosta jää paikalle punaista konfettia monen neliön alalle.
Meidän asuntoalueelle häät ovat suosittuja. Niitä vietetään noin kerran viikossa keskuskäytävällä. Häävalmisteluihin kuuluu se, että sadevesiviemärien kannet ja ritilät peitetään punaisella paperilla. Mies sutii kansiin liimaa ja toinen lätkii paperi niiden päälle. Kyse ei ole paikan koristelusta vaan paperikansien on määrä estää pahoja voimia nousemasta maan pinnalle.
Ilmeisesti häiden järjestäjät eivät täysin luota ilotulituspaukkujen ja konfettikanuunoiden metelin vaikutukseen. Hääparin saapumista tai lähtemistä juhlistetaan myös elävällä ja kovaäänisellä musiikilla. On vaikea tietää pelottaako meteli pahat voimat pois, mutta taloyhtiön naisia se kuitenkin vetää vastustamattomasti puoleensa. Hääväen poistuttua naiset porisevat pihassa innostuneesti vielä pitkään.














Kommentit (29)
Vai miten suomessa, jos ostat kiinteistöfilurilta asunnon vaikkapa 8 kerroksesta ja saatkin asunnon 3 kerroksessa?
Eikös siinä raastupaan lähdetä ?