Lamaloma kaunistaa kotimaan

Kun lama leikkaa kulutushaluja, britit ovat löytäneet perinteiset harrastuksensa uudelleen: puutarhapalstat, polkupyörät, huvilaiturit ja hikivaellukset. Miksi lähteä kauemmaksi, kun kotonakin voi tehdä kaikkea kivaa?
Anna Mård, Lontoo
31.7.2009 12:21
Kommentit 21

Tämän kolumnin ilmestyessä olen ajamassa takaisin pohjoisen Walesin karuista maisemista, joissa viikko on kulunut vuorilla tallustellen, kalastellen ja golfaten. Todennäköisesti vesisateessa.

Meille Britannia on uusi kotimaa, johon tutustuminen on vaatinut kaukaisimpienkin perukoiden kiertämistä jo vuosikausia. Kymriä haastelevissa walesiläiskylissä tai skottien englantia kuunnellessa olo on ihan kuin ulkomailla.

Yllättävän monen Etelä-Englannin asukkaan Walesin- ja Skotlannin-tuntemus perustuu joko lapsuusmuistoihin tai tv-ohjelmiin. Kesälomansa he ovat lähes aina viettäneet ulkomailla, useimmiten Ranskassa tai Espanjassa.

Tänä vuonna kotimaassa lomailu tai jopa kotona pysyttely on kuitenkin niin suurta muotia, että sille on annettu oma nimikin, staycation. Se tulee sanoista stay (pysyä paikallaan) ja vacation (loma).

Maksuttomat tai halvat huvit kruunaavat kunnon staycationin. Reippaalle kävely- tai pyöräretkelle tarvitaan vain opaskirja tai kartta, uimarannalle pääsee bensan ja parkkimaksun hinnalla, monet museot ovat maksuttomia ja onnistunut puutarhasato voi jopa säästää rahaa.

Raikasta
realismia

Staycation-muodin taustalla on tietenkin taloudellinen ahdinko, mutta myös kyllästyminen ikuiseen menestyskilpailuun. Kun monen on pakko lomailla kotimaassa, muidenkaan ei tarvitse mennä maailmalle vain pysyäkseen vauhdissa mukana.

Elintasokilpailu oli ainakin täällä Lontoon laitamilla muuttumassa elämän keskeiseksi arvoksi ja on ihanaa, että tietynlainen realismi on palannut. Ei lopultakaan ole kovin tärkeää, lentääkö ykkösluokassa kaukolomalle vai kasteleeko salaatteja puutarhapalstalla.

Supermarketketju Sainsbury´s arvioi, että britit kuluttavat tänä vuonna lomiinsa 50 miljardia euroa, josta kaksi kolmasosaa käytetään kotimaassa. Viidesosa niistä, jotka vielä viime vuonna matkustivat ulkomaille, suuntaa nyt kotimaan kohteisiin.

Tämä kulutusruiske on lisännyt polkupyörien kysyntää 20 prosenttia ja matkailuvaunujen ja -autojen kauppaa peräti 40 prosenttia. Britannian lomamökit ja leirintäalueet ovat elokuussa lähes täyteen buukattuja.

Kotimaan lomailijat voivat myös antaa muutamalle lopetusvaarassa olevalle pubille lisäaikaa. Nykyisin 52 pubia viikossa lopettaa toimintansa, vaikka kaikki ei suinkaan johdu taantumasta.

Pystyssä pysyäkseen pubien on keksittävä uudenlaista tarjontaa, sillä savuisten juomakeitaiden ajat ovat auttamatta ohi, kun kotinkaan ei saa enää ajaa kännissä.

Tervetuloa
puntaostoksille

Sen lisäksi että britit pysyvät kotimaassaan, monet euroeurooppalaiset ovat löytäneet Britannian. Punta on nyt edullinen, joten sekä majoittuminen että shoppailu kannattavat.

Kun britit ovat nyt itse matkanneet maalle eikä elokuussa juuri tehdä bisnestä, Lontoon hotellit tarjoavat varsin edullisia paketteja. Neljän tähden keskustahotellista voi saada kahden hengen huoneen aamiaisineen alle 150 eurolla. Vastaava kahden tähden huone irtoaa jopa alle 50 eurolla.

Suomalaisystäväni katsovat innoissaan kansainvälisten vaateketjujen hintalappuja, joissa voi lukea vaikkapa 20 puntaa ja 30 euroa samanaikaisesti. Nykykursseilla 20 puntaa on alle 24 euroa.

Naisystäväni tulkitsevat tämän tietenkin niin, että mitä enemmän ostat, sitä enemmän säästät. Ja kun he ovat kerran tänne asti matkustaneet, niin eiväthän he millään epäkaupallisella staycationilla ole!

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (21)

Huono 0
Hyvä en haluakaan nähdä öykkäröiviä britti turisteja.
Viisumi briteille
En minäkään lähtisi mihinkään, jos briteissä saisin asua. Upeita paikkoja löytyy pilvin pimein. Mutta kun pitää asua täällä sarvikuonojen maassa. Mitään tekemistä ei ole, kaupungit ja kylät ovat toinen toistaan rumempia. Ihmiset masentuneita, rasistisia juoppoja. Kaikki paikat sotketaan ja hajotetaan. Korruptio rehottaa. Kaikki aivan h*lvetin kallista.
Pohjolan Zimbabwe
Voihan perheen kesäloman viettää vaatimattomastikkin mutta silloin espoolaisen rivariyhtiömme muut asukkaat alkavat luulemaan että meillä menee huonosti.
Sitä ei saa päästää tapahtumaan
Huono 0
Artikkelissa mainitaan realismin paluu ,hyvä!
Ei valitettavasti koske Suomea
Huono 1
Mitä enemmän syöt sitä enemmän lihot!
Espoolaisten luuloilla ei kannata elämäänsä pilata!
Realisti
Huono 3
Ikävä realiteetti on se että kun Suomessa on varaa tehdä pienikin kesälomamatka sinua luullaan miljonääriksi!
Suomen hintataso ,ostovoima ja kilpailu ei ole tältä Planeetalta
Huono 1
Taitaa olla aika yleistä että ystäville, suvulle, naapureille ja työkavereille pitää näyttää että kyllä meidän perheellä on varaa matkustaa kesälomalla ulkomaan rantakohteeseen, vaikka sitten hammasta purren velaksi?
Nousukkaiden Suomi
Huono 0
Käynti Särkänniemessä kahden muksun kanssa maksaa ruokineen matkoineen n. 100 euroa. Sanoisin että melko kallista.
Elämyksen voi toki lapsille tarjota vaikkapa kalastusreissun muodossa, ja hinta putoaa huomattavasti. Parhaassa tapauksessa reissusta jää saaliiksi jotain särvintäkin.
Karavaarani, karavaarani, on Kallen kalakaveri
En minäkään lähtisi mihinkään, jos briteissä saisin asua. Upeita paikkoja löytyy pilvin pimein. Mutta kun pitää asua täällä sarvikuonojen maassa. Mitään tekemistä ei ole, kaupungit ja kylät ovat toinen toistaan rumempia. Ihmiset masentuneita, rasistisia juoppoja. Kaikki paikat sotketaan ja hajotetaan. Korruptio rehottaa. Kaikki aivan h*lvetin kallista.

Joo, Britannia on hauska paikka.

Ilmat upeita, ruoka hyvää ja naiset kauniita...
...jatketaanko listaa vai menikö perille?
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 17
Milano
Selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Pelottaako sinua henkilökohtaisen taloutesi velkataakka?

01:24OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

15,22-0,33 %-0,05

KalenteriKalenteri

Huomenna – 2.8.2010

USA:n teollisuuden ISM-indeksi heinäkuulta (ennuste 54,5, ed. 56,2) 17:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi heinäkuulta (lopullinen, ennuste 56,5, ed. 55,6) 11:00  
osavuosikatsauksia: Ilkka-Yhtymä, Ålandsbanken    
 
Dilbert – 1.8.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Mediamyynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050