Mikäli olette viettäneet viimeiset vuodet luostarissa meditoiden, olette ehkä maailman menosta ymmällänne. Tässä välissä on tapahtunut sosiaalinen vallankumous. Nuoriso on kehittänyt itselleen nk. netti-identiteetin, joka tarkoittaa itsensä ilmaisemista internetin keinoin. Netti-identiteetistä on tullut oleellinen osa maailman toivojen välistä kanssakäymistä, akateemisesta maailmasta tuttuun Publish or perish -henkeen.
Tässä alkeet 2000-luvun itsepaljastamiseen.
Blog
Blog (lyhenne sanasta weblog) on eräänlainen julkinen päiväkirja, jota päivitetään toistuvasti. Blogeja on älykkäitä (Jukka Kemppinen, Arne Nevanlinna), kokeilevia (Timo Harakka julkaisee maailmantaloutta käsittelevään kirjaansa luku kerrallaan) ja reilusti tyhmiä. Blogit syntyvät usein suuresta tai pienestä sanomisen tarpeesta tai ne voivat sisältää pelkästään "ylevöittäviä" kuvia tai musiikkia.
Useampia blogeja voi seurata helposti nk. rss-lukijalla.
Menoon pääsee itse mukaan avaamalla Blogger-tilin. Sivulle valitaan naseva nimi, ulkoasu ja sitten vain odottamaan Pegasuksen siiven kosketusta. Blogia voi päivittää mistä tahansa verkossa olevasta tietokoneesta tai vaikka sähköpostilla matkapuhelimesta.
Älkää pettykö, jos hurmaantuneet kansanjoukot eivät heti sivuillenne tulvi. Vaikka Yhdysvalloissa bloggaaminen on joillekin ammatti, ei siitä sielläkään elannoksi asti ole. Parhaiten kävijöitä saa päivittämällä sivujaan tiuhaan.
MySpace
MySpace on teinien ja pop-orkestereiden tapa viestiä keskenään. Teinit viihtyvät MySpacessa, koska siellä vilkkuu aina ja soi jatkuvasti. Orkesterit taas siksi, koska se on täynnä teinejä ja koska MySpaceen on erittäin helppo siirtää musiikkia tai videoita. Siksi MySpacesta on tullut 2000-luvun demokasetti.
Facebook levisi nopeasti amerikkalaisista opiskelijapiireistä maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Toisin kuin muut sosiaaliset sivustot, Facebook perustuu molemmin puolin hyväksyttyyn kaveruuteen.
Facebookin peruselementti on kotisivu, seinä, johon kaverit voivat lähettää viestejä ja johon itse voi kuitata näkemyksiään polttavista maailmanpoliittisista kysymyksistä.
Facebookin pienoisohjelmien avulla on helppo muun muassa tökkiä ja tulla tökityksi, käydä tyynysotaa, antaa suukkoja ja kertoa koko maailmalle suolensa tilasta. Facebookin avulla voi vaivattomasti muodostaa ryhmiä, jotka vaativat vapautta vangituille journalisteille tai vanhaa Facebookin ulkoasua takaisin.
Facebookia varttuneempia ratkaisuja ovat LinkedIn, jossa tehdään ankarasti biznestä, tai Plaxo, joka automaattisesti päivittää osoitekirjaa kontaktien siirtyessä erityistehtäviin. Tietoturvallisuudesta huolehtivien valinta on kotimainen Peerscape.
Twitter on sosiaalisen kanssakäymisen media du jour. Twitterissä lähetetään tweetejä, vähän tekstiviestiä lyhyempiä tilannekatsauksia. Tweetejä voi tilata kuka tahansa; tämänhetkinen tweet-king on näyttelijämalli Ashton Kutcher.
Twitteriä voi käyttää myös nk. hyötytarkoituksiin: Bombayn pommi-iskujen aikana tweetien avulla seurattiin haavottuneiden ja kuolleiden määrää. Egyptissä vapautettiin vangittu journalisti.
Ja on kai joku päässyt ylimääräisestä sohvastaankin eroon.
Twitterillä voi myös lähettää yksityisviestejä; jos se saavuttaa kriittisen massan, siitä saattaa olla teksti-ja Messenger-viestien tuhoksi. 1400-prosenttisella kasvulla tämä tapahtunee aika pian.
Mikäli oma tai yrityksen maine kiinnostaa, voi Twitterillä tehdä reaaliaikaisia hakuja siitä, mitä ihmiset teistä puhuvat. Muistakaa kuitenkin kansanviisaus: liika itsegooglaaminen saattaa aiheuttaa sokeutta ja skolioosia.
Muita
Sosiaalisia piirteitä on myös kuva-albumien esittelyyn tarkoitetulla Flickrlla, videopuolen vastaavalla YouTubella ja neo-ensyklopedistien Wikipedialla. Hieman marginaalisempia ovat matkailijoita yhdistävä Dopplr, Amerikan-kristittyjen MyChurch ja nelijalkaisten ystäviemme Catster ja Dogster. Hau.
Ketjuttamisen jalo taito
Mistä sitten aika päivittää kymmeniä saitteja? Yksinkertaista, rakas Watson: niitä kaikkia päivitetään yhdellä ja samalla napinpainalluksella.
Varasin matkan Pariisiin ja lähetin lentosuunnitelman TripItiin. Sieltä olin tilannut syötteen Dopplriin, josta tieto lähti automaattisesti Facebookiin.
Lopputulos: samalla kun kalenteriini päivittyivät itsestään lennot ja hotellin osoite, Facebook-sivulleni ilmestyi suunniteltu matka.
Ainoastaan (ne molemmat) Dopplr-kaverit saavat tarkat matkatiedot, Facebook-frendeille jäävät tietoon pelkät päivät.
Tai huvin vuoksi pitämäni blogi : otan puhelimella kuvan, lähetän sen samantien sähköpostina Blogger-tililleni, josta se singahtaa myös Facebookiin. Halutessani voisin jakaa saman viestin Shozun avulla myös Twitteriin, Flickriin, Youtubeen tai Picasaan. Tai tweetata sen Mobypicturen kautta Bloggeriin. Ja niin edelleen.
Viikon vinkki: Harvoin ovat historia ja nykypäivä kohdanneet yhtä koskettavasti kuin Sergei Larenkovin valokuvissa. Leningradin piirityksen aikaisia mustavalkokuvia on liitetty hyytävästi nykypietarilaisiin katunäkymiin.

















Kommentit (13)
Pakko ostaa heti osakkeita maanantaina tämän jutun perusteella.
"Vanhalla viisaalla" netti-identiteettisukupolvella BBS:t chatteineen ja niistä jalostunut IRC.
Ja uudemmalla sukupolvella Messenger, Skype, yms.
nwo.11syyskuu.net
ilmastohuijaus.blogspot.com
talousdemokratia.blogspot.com
www.nwohavaintoja.blogspot.com
No minä en ole viettänyt viimeisiä vuosiani luostarissa meditoiden, mutta olen silti maailman menosta ymmälläni.