Lisää huonoa journalismia

/
Lisää huonoa journalismia
Saan säännöllisesti myös sellaista palautetta kolumneistani, että hyökkäilen väärin perustein kapitalismin kimppuun ja esitän markkinatalouden kohtuuttoman huonossa herravihaisessa valossa, mutta kerta kiellon päälle. Tässä tulee lisää huonoa journalismia.
Markku Saksa, Washington
16.4.2009 07:31
Kommentit 78

Vain 1920-luvulla rosvoparonien aikana rikkaiden ja köyhien ero tulonjaossa on ollut yhtä suuri Yhdysvalloissa kuin nyt. Ja kun verrataan maailman maita toisiinsa, vain Meksikossa ja Venäjällä talouden tulosten jakaminen on ollut viime vuosina yhtä epätasa-arvoista kuin Yhdysvalloissa.

Kummasta lähteestä nämä väitteet mahtavat olla peräisin, G20-kokousta Lontoossa vastustaneiden nuorten lentolehtisistä vaan kapitalismia lähes 170 vuotta puolustaneesta The Economist -lehdestä?

Oikea vastaus on The Economistin numero 11. huhtikuuta 2009!

Suomalaiset talousänkyrät lukevat mielellään sellaista tekstiä, jossa todetaan, että vaikka rahoitusteollisuudella on ollut pikku vaikeuksia, amerikkalainen kapitalismi voi edelleen hienosti ja on esimerkkinä Suomelle ja muille länsimaille. Änkyröille talouskriisin voittaminen tarkoittaa sitä, että kun vanha meininki palaa, kaikki on taas hyvin.

Kapitalismia saa
moittia lempeästi

He sallivat kapitalismin moitiskelun ylilyöntien vuoksi, mutta on vaativat, että kirjoittaja ymmärtää missä raja menee. Heistä tuntuu mukavalta, jos kirjoittaja hieman pilailee hyväntahtoisesti kansan yksinkertaisuudella. Kyllä sellaisen kirjoittajan ymmärrystä kehutaan klubilla ja golfradalla. Terävä poika!

Talousbuumin aikana pankki- ja rahoitussektori turposivat muodottoman suuriksi oikeaan työntekoon ja tuottamiseen nähden. Mitä nopeammin peliraha kiersi, sitä suuremmaksi rahoitussektorin voitot kasvoivat.

Economistin mukaan rahoitussektorin yritykset keräsivät lopulta 41 prosenttia kaikista amerikkalaisten firmojen Yhdysvaltojen sisältä saamista voitoista. Siis lähes puolet voitoista meni niiden taskuihin, jotka vaihtelivat papereita keskenään.

Vuosien 1996–2005 aikana tapahtunut "tuottavuusihme" oli tulonsiirtoa rikkaille. Raha, joka siinä liikkui, oli velkarahaa ja sen maksumieheksi joutuivat veronmaksajat.

Rikkaiden oma aikakausilehti Forbes kertoo, että vuonna 1996 neljänsadan maailman äveriäimmän henkilön omaisuuden yhteenlaskettu arvo oli 92 miljardia dollaria, mutta yhdeksän vuotta myöhemmin peräti 1,25 biljoonaa dollaria. Varallisuutta kuvaavaan lukuun tuli kuuden nollan sijasta kaksitoista nollaa (000 000 000 000).

Kun tavallisen amerikkalaisen kotitalouden keskimääräiset vuositulot olivat vuonna 2007 noin 45 000 dollaria, joka tuhannes teki 3,5 miljoonaa dollaria. He tienasivat 77 kertaa enemmän kuin 90 prosenttia väestöstä.

Wall Street vei
lahjakkaimmat

Rahoitusteollisuuden sairaalla liikakasvulla oli yllättävä vaikutus esimerkiksi amerikkalaiseen yliopisto- ja korkeakoulumaailmaan. Tapasin äsken Nasan avaruustutkijan, joka valitti, että kun Nasa hakee esimerkiksi korkeatasoista fyysikkoa, amerikkalaista on enää vaikea löytää. Kiinassa ja Intiassa heitä on kyllä tarjolla, mutta amerikkalaisia nuoria eivät kiinnosta enää matematiikka, fysiikka ja kemia vaan he pyrkivät talouden MBA-tutkintoon.

Harvardin oma lehti The Harvard Grimson teki 600 valmistuneen parissa tutkimuksen, jonka mukaan vuonna 2007 peräti puolet huippuyliopistosta valmistautuneista meni töihin pankkeihin, rahastoihin tai rahoitusalan konsulttifirmoihin huolimatta siitä mitä he olivat opiskelleet. Pennsylvanian valtion yliopistosta kerrotaan, että jopa insinööriksi valmistuneista puolet palkattiin Wall Streetille.

Syy oli kuitenkin The Harvard Grimsonin mukaan selvä. Pankit, rahoitusfirmat ja alan konsulttiyritykset tarjosivat keskimäärin 65 000 dollarin lähtöpalkan, kun muilla aloilla vuosipalkka oli 35 000 dollaria.

Wall Streetille meni liiankin terävää porukkaa. He osasivat rakentaa rahakoneen, jonka toiminnasta kukaan ei ymmärtänyt muuta kuin sen, että se vaikutti järjenvastaiselta. Epäilijöille sanottiin, että kysymys on kokonaan uudesta taloudesta, jonka ei kuulunutkaan toimia vanhojen  sääntöjen mukaan. Samaa puhetta kuultiin myös Aleksanterinkadulla.

Madoff oli uuden
talouden menestyjä

Uuteen talouteen istui entinen uimarantojen hengenpelastaja Bernie Madoff niin hyvin, että hän onnistui huijaamaan Suomen valtion budjetin verran rahaa ennen kuin viranomaisvalvonta vihdoin tavoitti hänet.
Erona edeltäneeseen tietotekniikkakuplaan oli se, että Silicon Valleyn propellipäät kehittivät oikeita asioita, joita tarvittiin. Microsoftin Bill Gates ja Googlen perustajat Larry Page ja Sergey Brin vaikuttavat vanhanaikaisilta tyhmiltä kapitalisteilta, jotka joutuivat tekemään oikeata työtä Coca-Colan ja pizzan voimalla yökaudet kehitellessään tuotteitaan.

Ei ihme, että ilmapiiri on muuttunut kireäksi ökyrikkaita kohtaan.

Amerikkalaisten ärtymys pulpahtelee esille monella tavalla. Jopa New Yorkin autonäyttelyssä yleisö purkaa kiukkuaan New York Timesin mukaan kyselemällä autoja esitteleviltä messukaunottarilta, miksi GM ja Chrysler eivät tee parempia autoja, vaikka ne saavat veronmaksajien pussista miljardituet.

Hupaisa ajan merkki on se, että kalliita muotivaatteita verkossa myyvä Net-a-porter-vaatefirma tarjoaa mahdollisuutta, että tuotteet tuodaan kotiin ruskeassa paperikassissa ilman firman logoa.

P.S. Luen aina kaikki lukijoiden kommentit. Monissa on oppimisen arvoisia asioita, yllättäviä näkökulmia ja hyviä ideoita. Olen myös joutunut häpeämään tietojeni puutetta korvat punaisina. On ollut mielenkiintoista huomata, mikä jutuissani suututtaa. Kiukkuisimmat Neuvostoliittoon toivottajat kuvittelen paksuiksi herroiksi, joilla on silinterihattu, sikari ja bulldoggi.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (78)

Huono 0
"Hupaisa ajan merkki on se, että kalliita muotivaatteita verkossa myyvä Net-a-porter-vaatefirma tarjoaa mahdollisuutta, että tuotteet tuodaan kotiin ruskeassa paperikassissa ilman firman logoa."

Aika hassua tosiaankin, etta design vaatteista on tullut yhta havettava asia kuin pornolehdista.

Mutta lehdista puheenollen, moni kunnon amerikan republikaani tilaisi myos Economist'in mielummin kirjekuoressa ilman logoja, ettei maine mene naapureiden silmissa. Eli vaikka kyseessa on kapitalismin puolustaja eurooppalaisten mielesta, niin brittilehtena sita pidetaan usein hiukan vasemmistolaisena. Siis amerikkalaisilla tuntuu olevan tama kasitys.

Itse pidan sita kohtuullisen neutraalina lehtena. Yhtena harvana aikakauslehtena, jonka viitsii lukea viikottain.
Markku taitaa ymmärtää.
Jos myös talousauktoriteeteilta edellytettäisi vastaavaa taitoa voisi maailma olla parempi kaikille.
kokoomustako
Jälleen hyvä ja osuva artikkeli. Lisää !
Kiitos!
Yhdeksän nollan sijaan kaksitoista. Onhan se vieläkin paljon!
nollat kuriin ;-)
Kiitos, hyvä kirjoitus!
kiitos
näin kirjoitin alias buffetista että on rikastunut velka rahalla ja kommenttini poistettiin. KIITOS VAIN HARHAOPPISET.
Osmo Käämi
Ei ole golfrataa vaan golfkenttä.
semipro
Markku Saksalle: tässä oli paljon enemmän asiaa kuin edellisessä "Minä vasemmistolainen" -kolumnissasi, joka ikävä kyllä oli täynnä perusteettomia väitteitä.
Hyvä journalismi on syvällistä asioihin perehtymistä ja perusteltuja mielipiteitä.
JJ
Onko ajan kuva myös se, että ainoa artikkeli, joka lupaa olevansa huono, on hyvä? Siinä mielessä tietysti linjassa TalSan muun tuotannon kanssa, että otsikko ja sisältö eivät liity toisiinsa ;)

Mutta oikeasti, iso kiitos kirjoituksesta, joka on laaja, asiantunteva ja ennen kaikkea omasta päästä kirjoitettu. Tällaista analyyttistä kulmaa tarvitaan.
Cosa
Huono 4
Suomi on suuttunut Ruotsille on lellypojat eivät saaneet bonuksia.
Journalismi on ollut hyvää.
Viktoria
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -7
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -9
Tokio
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 8
Ennuste klo 20:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Googlen katunäkymäpalvelu tarpeellinen?

18:18OsakeOsake

Kurssi nousussaM-real B

graafi

1,53+0,66 %+0,01

KalenteriKalenteri

Tänään – 9.2.2010

Eforen yhtiökokous 18:00  
Foex julkistaa sellun ja paperien hintaindeksit 12:00  
Finnairin liikennesuorite tammikuulta 09:00  
Saksan kuluttajahinnat tammikuulta (lopullinen) 09:00  
tilinpäätöksiä: Comptel, Kemira (klo 8.30), Larox (noin klo 8), Orion (noin klo 12), Outotec (klo 8.30)    
osavuosikatsauksia: UBS    
Euroopan parlamentti äänestää uudesta komissiosta    
 
Dilbert – 9.2.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050