Neljä tietä ulos pinteestä

Näistä keinoista helpoiten selitettävissä on inflaatio: valtio painaa paljon seteleitä ja käyttää ne. Talouteen tulviva lisäraha nostaa hintoja. Hintojen noustessa ihmiset eivät halua makuuttaa rahojaan taskussa tai pankkitileillä, koska rahan arvo hupenee päivä päivältä. Näin ihmiset nopeuttavat kulutustaan yrittäessään siirtää varallisuutensa pois arvoaan menettävästä rahasta reaalivarallisuuteen, jolla on jokin arvo.

Tämä kulutus vetää ihmisiä työttömyydestä työpaikkoihin ja nostaa kapasiteetin käyttöastetta kohti normaalia tasoa ja tuotantoa kohti "potentiaalista" tasoa.

Järkevät ihmiset kuitenkin mieluummin välttäisivät inflaatiota. Se on hyvin vaarallinen väline, joka murentaa arvonmäärityksen perusteita, tekee taloudellisista laskelmista käytännössä mahdottomia ja jakaa varallisuutta sattumanvaraisesti.

John Maynard Keynesin sanoin: ". . . ei ole ovelampaa tapaa murtaa yhteiskunnan pohjaa kuin rappeuttaa rahaa. Se ottaa kaikki taloudellisten lakien salaiset voimat tuhon palvelukseen, ja tekee sen sellaisella tavalla, että edes miljoonan ihmisen joukossa ei ole ketään, joka sen osaisi diagnosoida."

Hallitukset turvautuvat inflaatioon, jos vaarana on toinen 1930-luvun kaltainen suuri lama – silti pysyisimme mieluummin kaukana inflaatiotiestä, jos vain on muita vaihtoehtoja työllisyyden ja tuotannon tason palauttamiseen.

Rahapolitiikan
keinot käytetty

Normaali tapa taistella orastavaa lamaa vastaan on käyttää rahapolitiikkaa.

Silloin kun työllisyys ja tuotanto uhkaavat pudota, keskuspankki ostaa valtion velkakirjoja, mikä lisää heti rahan määrää. Turvallisen varallisuuden hinta nousee, kun markkinoilla on aiempaa vähemmän turvallisia sijoituskohteita.

Tässä tilanteessa yritysten kannattaa investoida tuotantokapasiteetin laajentamiseen, mikä merkitsee, että ne vaihtavat osakkaille tänään maksettavat osingot parempaan markkina-asemaan, jonka avulla ne voivat palkita omistajansa tulevaisuudessa. Tulevaisuussuuntautunut rahankäyttö vetää ihmisiä pois työttömyydestä ja nostaa kapasiteetin käyttöastetta.

Rahapolitiikan ongelma on, että vastatessaan tämän päivän kriisiin maailman keskuspankit ovat ostaneet niin paljon turvallisia valtioiden velkakirjoja, että turvallisen varallisuuden hinta on lähitulevaisuudessa olematon – valtioiden velkakirjojen nimelliskorko on nolla. Turvallisesta varallisuudesta ei voi rahapolitiikan keinoin tehdä yhtään arvokkaampaa tulevaisuudessa.

Tämä on huono juttu. Jos voisimme estää laman pelkästään rahapolitiikalla, tekisimme juuri niin, koska se on makroekonomisista vakautusvälineistämme parhaiten tunnettu, ja sillä on vähiten riskiä haitallisista sivuvaikutuksista.

Luottojen
kasvattaminen vaikeaa
 
Kolmas keino on luottopolitiikka. Haluaisimme lisätä kulutusta heti niin, että yritykset alkaisivat investoida – eivät vain sellaisiin hankkeisiin, jotka vaihtavat tämän hetken itsestäänselvät lypsylehmät turvallisiin tuottoihin tulevaisuudessa, vaan myös sellaisiin projekteihin, jotka ovat riskialttiita tai epävarmoja. Mutta, hyvin harva yritys pystyy tällä hetkellä kokoamaan rahaa toimiakseen näin.

Riskalttiit hankkeet ovat nyt alennusmyynnissä, koska yksityisen sektorin rahoitusmarkkinoiden riskinsietokyky on romahtanut. Kukaan ei halua ostaa omaisuuseriä ja ottaa harteilleen lisää epävarmuutta, koska kaikki pelkäävät, että joku tietää enemmän kuin he – eli sen, että ostaminen olisi tyhmää.

Vaikka maailman keskuspankit ja valtiovarainministeriöt ovat suunnitelleet useita kekseliäitä ja innovatiivisia keinoja luottojen lisäämiseksi, toistaiseksi ne ovat epäonnistuneet.

Epätäydellisiä keinoja
käytettävä samaan aikaan

Tästä pääsemme neljänteen keinoon, finanssipolitiikkaan. Jos valtio ottaa lainaa ja käyttää lisää rahaa, ihmisiä vedetään pois työttömyydestä ja kapasiteetin käyttö nousee kohti normaalia tasoa.

Finanssipolitiikan käytössä on haittoja: ensinnäkin valtion on selviydyttävä ottamistaan lisälainoista. Toinen haitta on pelko siitä, että valtionvelan liian nopea kasvu voi lannistaa yksityisiä sijoittajia rakentamasta uutta tuotantoa eli sitä veropohjaa, jolla otettu lisävelka tulevaisuudessa on maksettava.

Kun jäljellä on vain kaksi välinettä, joista kumpikaan ei ole täydellinen, järkevä valinta on kokeilla niitä molempia – luottopolitiikkaa ja finanssipolitiikkaa – samaan aikaan. Juuri tätä esimerkiksi Yhdysvaltain tuoreen presidentin Barack Obaman hallitus juuri nyt yrittää.

Kirjoittaja on Yhdysvaltain entinen apulaisvaltiovarainministeri. Hän toimii taloustieteen professorina Kalifornian yliopistossa (Berkeley). Hän on Project Syndicaten kolumnisti.