Totuus on aikansa lapsi

Alan Greenspan luki paksuilla laseillaan kaiket aamupäivät kuumassa kylpyvedessä papereita, joissa oli pelkkiä numeroita. Yhdysvaltain keskuspankin Fedin entinen pääjohtaja puhui harvoin ja vähän; välillä jopa niin epäselvästi, että hänen lausuntojaan tarvittiin tulkitsemaan asiantuntijoiden joukko. Pörssi nousi ja laski tulkintojen mukaan.

Greenspanin mainio lempinimi Oraakkeli viittasi muinaisen Kreikan Delfoin oraakkeliin Pythiaan, joka antoi epäselviä vastauksia. Papit tulkitsivat niitä ja vaikuttivat tulkinnoillaan silloisen suurpolitiikan kulkuun.  Pythia oli aina oikeassa, sillä korkeintaan tulkinta oli väärä.

Greenspan ajoi johdannaisten nimellä kulkevia pankkityökaluja, joista monet ekonomistit varoittivat. Juuri johdannaisia syytetään nykyisen talouskriisin laukaisemisesta.

Rahoituksen
joukkotuhoaseet

Omahan viisas Warren Buffett kutsui jo vuosia sitten johdannaisia ”rahoituksen joukkotuhoaseiksi, jotka uinuvat toistaiseksi, mutta saattavat muuttua kohtalokkaiksi”.

George Soros sanoi, että hän ei suostu käyttämään niitä, koska hän ei ymmärrä, kuinka ne toimivat. Varoittajien joukko oli laaja, mutta sen puheista ei piitattu.

Kylmän sodan jälkeen tullut amerikkalaisten ajama Washingtonin konsensus edellytti vapaata taloutta. Siihen kuuluivat kaupan ja investointien vapauttaminen, yksityistäminen, säätelyn purkaminen, yksityisen omistusoikeuden ja markkinamekanismien vahvistaminen sekä erilaiset verojen alentaminen.

Washingtonin konsensus ajoi rahan omistajien etua, koska Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen kenttä oli vapaa. Läntinen vasemmistolaisuus oli saanut kovan iskun, vaikka sillä ei ollut Neuvostoliiton kanssa kovinkaan paljon tekemistä.

Jos joku vasemmistolainen tai sellaiseksi kuvattu, esitti kritiikkiä, sillä ei ollut merkitystä: sosialismi hävisi ideologisen kamppailun.  Se taas tarkoitti yksioikoisesti sitä, että oikeisto on oikeassa.

Valta siirtyi poliitikoilta
rahanomistajille

Washingtonin konsensuksen seurauksena taloudellinen valta otti ohjakset pois poliittiselta vallalta tekemällä myös vasemmistolaisista poliitikoista, kuten monista demareista, oikeistolaisia. Sillä oli vaikutus kaikkeen, muun muassa työntekijöiden asemaan. Esimerkiksi ihmisiä voitiin heittää tuhatmäärin ulos voittoa tuottavista yrityksistä, jos sillä keinoin omistajat saivat lisää voittoa.

Kun ennen korostettiin sitä, että yrityksen työntekijät ja omistajat ovat samassa veneessä, nyt heidät paiskattiin veteen. He toki saavat edelleen pitää veneen laidoista kiinni, kunnes joku lyö airolla näpeille tuotantotaloudellisista syistä.

Alan Greenspan asettui itsepäisesti tukemaan johdannaisten käyttöä. Kerta toisensa jälkeen hän julisti vapaiden markkinoiden sanomaa ja vakuutti, että ”riskien hallinnan finanssimarkkinoilla ja johdannaismarkkinoilla hoitavat markkinaosapuolet itse”. Greenspan vastusti ehdottomasti kaikkea säätelyä. Greenspanille kaikki joukkovalta edusti pahuuden voimaa Ayn Randin hengessä.

Greenspan tuki näillä asenteillaan Yhdysvaltain asunto- ja velkakuplan syntyä. Mielenkiintoista, mutta ehkä turhaa on pohtia ymmärsikö hän jo vuosia sitten, että hän kuljettaa junaa yhä kiihtyvällä vauhdilla kohti vuoren seinää. Mutta kaikilla oli hauskaa. Oraakkeli antoi rauhoittavia lausuntoja.

Hän kelpasi uuden talouden takuumieheksi, vaikka tai koska hänen puheistaan ei saatu kunnolla selvää.

Ehkä Greenspan
ymmärsi

Tajusiko Greenspan, että hän ei voi enää kääntyä takaisin? Greenspan alkoi varoitella lempeästi vuoden 2004 paikkeilla.

Nobelin talouspalkinnolla palkittu Paul Krugman naureskeli vuoden 2005 elokuussa, että Greenspan on kuin mies, joka jättää tallin oven auki. Ja sitten kun hevonen lähtee matkoihinsa, hän valistaa muita, että on tärkeätä on panna ovet kiinni. Muuten kotieläimet karkaavat.

Jo vuonna 1992 muuan demokraattien kansanedustaja kongressin taloustoimistolta selvitystä, mitä Wall Streetille ilmestyneet ”uudet innovatiiviset pankki-instrumentit” ovat.

Huolellisen tutkinnan jälkeen kongressin taloustoimiston johtaja vastasi, että niihin liittyy merkittäviä puutteita ja vaaroja. Jos johdannaisiin puututaan liian voimakkaalla kädellä, se voi aiheuttaa maksuvalmiusongelmia liittovaltion tukemille pankeille (Fannie Mae ja Freddie Mac).

Taloustoimisto piirsi jo vuonna 1992 nykyisen kriisin koko kuvan sanoessaan, että niiden takia koko rahoitusjärjestelmä voi joutua vaaraan ja sen pelastamiseksi tarvitaan veronmaksajien rahaa.

Greenspanin muistelmat ilmestyivät viisitoista vuotta myöhemmin vuoden 2007 puolivälissä, kun asuntokupla oli paukahtanut ja yleinen talouskaaos alkamassa.

Muistelmista tuli nyt taskupainos, johon Oraakkeli on tehnyt uuden jälkipuheen.

– Riskien hallinta ei voi koskaan saavuttaa täydellisyyttä, hän kirjoittaa ja moittii heittiöinä ja kelmeinä pankkiireja, jotka joutuivat ”omanvoitonpyynnin valtaan”.

Miksi pankinjohtajat eivät olisi pelanneet, koska se tuotti heille kymmenien miljoonien optiot joka vuosi? Lehman Brothersin johtaja Richard S. Fuld Jr. pani kahdeksassa vuodessa lähes 500 miljoonaa dollaria taskuihinsa.

Peliä ennen 
vedenpaisumusta

He pelasivat voidakseen korottaa riskin alaisia panoksiaan myydäkseen ne ennen vedenpaisumusta, moittii Greenspan. Uskooko hän itsekään mitä sanoo?

Mielenkiintoinen on Greenspanin toteamus, että ”hallitukset ja keskuspankit eivät voineet tehdä mitään muuttaakseen boomin suuntaa”.

Greenspan on kuin Milton Friedman – mies joka tuli Chileen katsomaan kuinka hänen monetaristinen politiikkansa puri, kun vuoden 1973 syyskuun vallankaappauksesta oli kulunut muutama vuosi. Pankit olivat valtion hallussa ja maan talous pohjamudissa. Chileläiset lehtimiehet kertoivat kysyneensä Friedmanilta, miten tässä monetarismissa näin kävi.

Friedman vastasi, että ”teoria on oikea, mutta todellisuus käyttäytyy väärin”.

Tyylikäs vastaus. Greenspan on yhtä cool. Hänkin puhui totta vaikka kenties vain oraakkelina. Leonardo da Vinci sanoi, että totuus on aikansa lapsi.