Megapikselimyytti

Koneiskuva (kuten Tietotekniikan liiton sanastotoimikunta haluaisi digikuvaa nimittää) syntyy, kun pikku Iida-Lotasta heijastuva valo osuu pikseleistä (PICture ELement) koostuvaan valokennoon. Miljoonaa pikseliä kutsutaan megapikseliksi (3,2 megapikselin kennossa on 3 200 000 pikseliä, jne.).

Kennoja on erikokoisia. Järjestelmädigitaalikameroissa on paitsi "täyden koon" (36*24 mm) useimmiten myös APS-C-koon (24*16mm) kennoja.

Kompakti(tasku)kameroiden kennot ovat näistä neljänneksen (8*6mm), ja puhelimiin on saatu mahdutettua korkeintaan 6*4mm-kennoja.

Kun Nokian alihankkija ahtaa 5 000 000 pikseliä tulitikun pään kokoiseen tilaan, syntyy valokennolla kohinaa, joka katsojan kannalta näkyy ikävänä röpelöisyytenä Iida-Lotan mustassa paidassa, varsinkin hämärässä.
 
Isommilla kennoilla pikselit ovat myös isompia, joten ne eivät ole niin herkkiä häiriöille. Kameranvalmistajat myös korjaavat kohinaa erilaisilla vippaskonsteilla.

Pakataan,
pakataan

Jotta kameran muistiin saataisiin mahtumaan mahdollisimman paljon otoksia pikku Jani-Petterin ensiaskelista, on kuvia pakattava, useimmiten jpeg-muotoon.

Pakkaaminen on vähän sama asia kuin ostaisi Ikeasta kirjahyllyn: kun hylly on viimein kasassa, se vähän repsottaa, ruuveja jää yli, eikä lopputulos välttämättä ole samanlainen kuin myymälässä.

Siksi hifistit käyttävät kameran raakatiedostomuotoa: kameran kennolle kuvattu data tallennetaan mahdollisimman alkuperäisenä ja käsitellään vasta kotikoneella.

Ja tottakai myös käytetyt linssit, kameran muu ohjelmointi, ja niin edelleen vaikuttavat lopputulokseen.

Näin siis teoriassa. Entä käytännössä?

Taloussanomat
testaa

Samasta kohteesta eli helsinkiläispihasta aurinkoisena päivänä otettiin samalla hetkellä kolmella eri kameralla kuva. Kuvat tulostettiin käsittelemättöminä Fotoyksissä kymppikuviksi.

Vertailun vuoksi samat tiedostot lähetettiin käsiteltäviksi Photoshop-guru Jani Mahkoselle Lomagraphicsiin, minkä jälkeen taidevedostaja Sampsa Hallikainen tulosti ne A4-kokoon.

Kuvat näytettiin 40 satunnaiselle ohikulkijalle Kiasman ympäristössä, ja heitä pyydettiin nimeämään mielestään parhaan kuvan kummastakin sarjasta.

Kolmossijalle jäi Sony Ericssonin 3,2 megapikselin K800i-kamerapuhelin, joka sai ammattilaissarjassa vain neljä ääntä. Nämäkin tulivat lähinnä säälistä ja/eli taiteellisesta vaikutelmasta: linssi oli kuvattaessa täynnä omistajansa, pienen pojan, sormenjälkiä, jotka loivat kuvaan pehmeän 1970-lukulaisen nylonsukkaefektin.

Kymppikuvasarjassa voiton vei 22 äänellä Sigman superkompakti DP1, jossa on taskukamerasarjan isoin kenno ja 14 laskennallista megapikseliä. Ammattilaissarjassa Sigma sai tasaäänet 18-18 Nokian N95 8Gbn kanssa, joka sai kymppikuvasarjassa samat 18 ääntä.

Siis hetkinen: viiden megapikselin kamerakännykän pakattu kuva näyttää lähes yhtä miellyttävältä kuin 14 megapikselin palkintohain raakatiedostosta ruuvattu? Olkaa hyvät ja verratkaa itse. Ja muistakaa, että ammattitulostajalla on vielä nippu temppuja käytettävissään.

Viikon
vinkki:

Sijoittuu sekin valokuvauksen maailmaan. Aaron Johnsonin websarjakuva What The Duck kuuluu monien ammattilaisten päivittäislukemiseen. Valokuvaaja-ankat pohtivat ammattiaan ja seikkailevat hyvän maun tuolla puolen, välillä laukoen henkeäsalpaavia totuuksia.