Mediaelämän makutuomari

Kerään musiikkia. Kohta kolmenkymmenen aktiivivuoden jälkeen kokoelmani tämänhetkinen inkarnaatio, iTunes-kirjasto, on pullahtanut 75 000 kappaleen monsteriksi, jonka yhtäjaksoinen kuuntelu veisi noin vuoden.

Ongelma on löytää kaiken materiaalin joukosta Ne Levyt, joita Juuri Nyt haluaisi kuunnella ja siinä ainoassa oikeassa järjestyksessä. Tiedättehän, vanha DJ-kikka: vanhaa, uutta, lainattua ja bluesia.

Yksinkertainen shuffle ei tule kysymykseen: kappaleet pomppivat villisti Wagnerista Inkeri Walleniuksen Eläköön Eemeli -tulkintojen kautta 1960-luvun thaipopin valioihin.

Genreittäin sekoittaminen taas on vähän . . . hmm . . . rajoittunutta. "Älykkäät" soittolistat ovat liian jähmeitä asiaa ratkaisemaan.

Vapautta
valitsemisesta

Näyttämölle astuu The Filter. Parin brittikoodaajan kehittämä, Peter Gabrielin keulakuvittama ohjelma, jonka vaatimattomana tavoitteena on olla "life-jockey", koko mediaelämän järkähtämätön makutuomari.

Filterin mainosvideossa Gabriel puhuu nätisti ja kauniilla äänellä siitä, kuinka seuraava vaihe mediassa on se, kun vapaudutaan valinnan vapaudesta. Eli siis kun joku esivalitsee kuunneltavan musiikin.

Ilmiselvä haaste, otetaan selvää.

Pieniä
tonttuja

Filteriin kirjoittaudutaan web-sivuilla ja valitaan kahdeksastatoista genrestä mieluisimmat. Seuraavalla sivulla Filter pyytää vielä liukusäätimillä tarkentamaan valintoja.

Sama kierros elokuvien kanssa ja sisäänkirjoittautuminen on ohi.

Filterin erikoisuus on omalle koneelle asennettava ohjelmanpätkä (Macissä iTunes-plugin), joka seuraa kuunneltua musiikkia ja raportoi siitä päämajaan. Tätä tietoa sekoitetaan nk. hyvään makuun eli toisten kuuntelijoiden tottumuksiin. Näitä tietoja käyttäen sitten pienet tontut (hyvä on sitten, algoritmit) laskevat yhteen yksi ja kaksi ja tekevät suosituksia.

Siedettävän kuuden tunnin rouskuttamisen jälkeen Filter on käynyt läpi kokoelmani ja on valmis suosittelemaan. Valitsen Karl Böhmin Tristan ja Isolde -levytyksestä Birgit Nilssonin Liebestodtin ja painan omena-1.
 
"Sorry, no suitable songs found".

Ok, kokeillaan Glenn Gouldin 1981 Goldbergeilla. Sama juttu.

Niinkuin Salif Keitalla, Miles Davisilla, Rickie Lee Jonesilla, James Brownilla, Jackson Brownella . . . Ja, mielenkiintoista kyllä, Peter Gabrielilla!

Hyvän maun
määritelmä

Vasta kymmenes yritys, Bob Marleyn Exodus, soittaa jotain kelloja: kolmen minuutin odottelun jälkeen Filter valitsee kuusitoista kappaletta, jotka se tallentaa iTunesiin omaksi soittolistakseen, mukana muun muassa Bob Dylania, Rolling Stonesia ja Doorseja.

Buzzcocksien (1970-luvun punkyhtye) Ever Fallen in Loven pohjalta kasautuu mm. Bob Dylania, Rolling Stonesia ja Doorseja.

Talking Headsien Burning Down The Housen kylkeen taas liitetään mm. Bob Dylania, Rolling Stonesia ja Doorseja.

Ja niin edelleen.

Filterillä on myös omia suosikkeja, joita se puskee väliin jos toiseenkin: White Stripesin Seven Nation Army löytyy joka neljänneltä tekemältäni soittolistalta ja Gorillazin Intro Demon Days -levyltä joka kolmannelta.
 
Intro-nimisiin kappaleisiin Filterillä tuntuu muutenkin olevan erikoista lukkarinrakkautta: kaikilta soittolistoilta löytyy jonkun rap-artistin jorinaa, konekiväärillä tai ilman. Mikä tietysti virkistää mukavasti kaiken Norah Jonesin välissä.

Samaan aikaan
toisaalla

Filterin saitti tarjoaa raportoidun musiikin pohjalta suosituksia hankittaviksi levyiksi.

Tämäkin toiminto on valitettavan keskeneräinen: jokaisessa kategoriassa Filter ehdottaa levyjä, jotka minulta jo löytyvät (miksi sitten koneeni raksutti kuusi tuntia?) ja uudetkin ehdotukset ovat useimmiten kokoelmia, jotka minulla oli jo eri nimellä.

Ehdotuksia on periaatteessa mahdollisuus esikuunnella. Tämä ei kuitenkaan onnistunut millään niistä kolmesta selaimesta, joilla Filteriä kokeilin.

Filterin ostolinkkiin en enää uskaltanut ymmärrettävistä syistä luottokorttini numeroa syöttää.

Viikon vinkki:

Peter Gabriel on paitsi keulakuva keskeneräiselle hankkeelle myös entinen progelaulaja, joka vastaa melko lailla yksin käsin tämänhetkisestä maailmanmusiikkibuumista.

Gabrielin pihassa sijaitsevaan Real Worldin studioon pakkautui 1990-luvun alkupuolella joka kesä lauma muusikoita eri puolilta maailmaa. Näiden viikkojen aikana syntyneet nauhat on nyt julkaistu nimellä Big Blue Ball.

Big Blue Ballilla kaikki on iloisesti heikunkeikun ja hyrskynmyrskyn: flamenco-kitaristi Juan Cañizares duetoi kongolaisen soukous-laulajan Papa Wemban kanssa, taiko-rumpali Joji Hirota soittaa taustoja Sinéad O'Connorille ja Sevara Nazarkhanille.

Viehättävä, mutta ymmärrettävän epätasainen sekoitus. Vähän niinkuin maailma.