Liukuhihnamaisterin kunnia

– Sivistys on muuta kuin liukuhihnamaistereiden tuottamista.

Näillä sanoilla ryyditti Taideteollisen korkeakoulun opiskelija huoltaan elinkeinoelämän liiallisesta vaikutuksesta uuden innovaatioyliopiston perustamisesta (Helsingin Sanomat 24.5.).

Suurin osa korkeakouluihmisistä jakaa huolen, että sivistystä ei pidä liikaa määritellä rahan tai organisaatioiden ehdoilla.  Mutta voidaanko ja pitääkö korkeakoulu-uudistusta tehdä pelkästään yksilöllistä luovuutta hehkuttaen?

On totta, että Suomi olisi harmaampi ilman Runebergia, Linnaa tai Kaurismäkeä, kuten Taideteollisen korkeakoulun opiskelija haastattelussa totesi. Vielä harmaampaa täällä olisi ilman mittavaa massojen koulutus- ja sivistysprosessia, joka sai alkunsa jo 1800-luvulla.

Yksi hyvinvointivaltion kehityksen kulmakiviä on ollut se, että olemme oppineet pelaamaan joukkueena, jossa jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä ja paikkansa. Tähtihyökkääjä ei ole mitään ilman joukkuetta.

Tällainen ammattiosaamista ja työnjakoa korostava ajattelu oli vallitseva myös 1900-luvun vaihteessa, kun Teknillinen korkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu saivat alkunsa. Elinkeinoelämä ja hallinto tarvitsivat osaavia ammatti-ihmisiä modernin yhteiskunnan rakentamiseksi. Sittemmin ekonomit, insinöörit ja maisterit ovat saaneet rinnalleen toisten alojen yhtä koulutettuja ammattiryhmiä.

Luultavasti tämän päivän sivistystä ei enää voida määritellä yhtä yksilökeskeisesti kuin vaikkapa sata vuotta sitten, jolloin Suomen kehitystä ehkä veivät eteenpäin muutamat Tuusulanjärven rannalla asuvat huippuyksilöt. 

Viime vuosikymmenien tieteen ja tekniikan tutkimus on osoittanut kekseliäisyyden ja innovatiivisuuden perustuvan enemmän yhteistoimintaan ja tiedon jakamiseen kuin yksittäisten nerojen varaan.

Ihmiskunnan yksi suurimmista keksinnöistä on ollut organisaatio ja siihen liittyen työnjako. Esimerkiksi suuryrityksiä, jotka eläisivät sukupolvesta toiseen, on ollut vasta 1800-luvun puolivälistä asti.

Organisaatioihmisen elämä ei ehkä aina ole yhtä loistokasta kuin vaikkapa kirjailijan tai tutkijan, mutta ilman organisaatioita nykyisenkaltaista elämää esimerkiksi kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluineen ei olisi olemassa.

Ammattien arvostustutkimukset kertovat, että käden taitojen ja ihmisten hoivan arvostus ovat kasvaneet Suomessa. Suhteellista asemaansa ovat menettäneet henkisen työn tekijät ja erityisesti elinkeinoelämän palveluksessa olevat työntekijät, siis juuri organisaatioihmiset ja liukuhihnamaisterit.

Samaan aikaan olemme nähneet, kuinka nykypäivän organisaatioelämässä runkopelaajat ja pelinrakentajat jäävät yhä enemmän maalintekijöiden varjoon. Julkisuus ja palkkapussi palkitsevat äänekkäimmät, röyhkeimmät ja aggressiivisimmat.

Rivipelaajat, kuten reskontran hoitajat, suunnittelijat ja välitason päälliköt, maksavat johdon kansainvälistymisseikkailuista. He joustavat maksujärjestelmien romahtaessa, ja he myös joutuvat usein ensimmäisenä vaihtoon, kun hallintoa "virtaviivaistetaan".

Tähän saakka "liukuhihnamaisterit" ovat olleet usein naisia, jotka ovat hoitaneet kotinsa ja perheensä samalla tinkimättömyydellä kuin työasiansa omat etunsa unohtaen. Työpaikoilla heitä kutsutaan vähättelevästi "konttorirotiksi, palkkahallinnon tytöiksi ja hallinnon nipoiksi"

Tulevaisuudessa naiset siirtynevät enemmän johtotehtäviin ja jää nähtäväksi miten yritysten "peräkammarin poikia" aletaan käsitellä julkisuudessa ja ammattien arvostuslistoilla.

Menestyneet urheilijatkin tietävät, että kiitos kuuluu koko joukkueelle. Tulevaisuuden yrityksissä ja yhteiskunnassa opittaneen kiittämään organisaatioihmisiä muutenkin kuin sanoilla.

Kun esimerkiksi taloushallinnon, palkanlaskennan ja myyntityön ammattilaisista eli ammattinsa osaavista liukuhihnamaistereista tulee suurempi pula kuin putkimiehistä ja mediaosaajista, ammattien arvostukset muuttunevat joukkuepelaajien hyväksi.

Uusien huippuyliopistojen kehittäjien on syytä muistaa, että myös tulevaisuudessa suurin osa koulutettavista tarvitaan työtehtävissä, joiden harjoittajia ei koskaan haastatella radiossa "Kuinka minusta tuli minä" -ohjelmassa.