Matti, ota oppia Ikestä!
Yksitoistavuotiaan poikani vakioselitys ikäville asioille on ”en tiennyt”. Kun koulun kotitehtävät jäävät tekemättä, on syynä se, ettei kaveri tiennyt mitä oli tehtävänä. Kun pikkusiskon säästämät namut katoavat, ei isoveli tiennyt ettei niitä olisi saanut syödä.
Juniorijalkapalloilijan suusta lentäneenä selitykset pakkaavat huvittamaan. Mutta kun pääministeri sanoo Ylen uutisille, ettei tiennyt kuka antoi 10 000 euroa vaalikassaan, alkaa hymy hyytyä.
Tietämättömyys on huono puolustus useimmissa hankaluuksissa. Esimerkiksi oikeusriidoissa ei useinkaan kysytä, tiesikö syytetty jotain. Peruskysymys on usein, olisiko syytetyn pitänyt tietää.
Matti Vanhanen ei ole syyllistynyt rikokseen, mutta silti hänelle voi esittää saman kysymyksen. Olisiko pääministerin pitänyt tietää, kuka antoi hänen vaalikassaansa 10 000 euroa?
Pääministeri on tietenkin kiireinen mies, mutta 10 000 euroa on suomalaisena vaalilahjoituksena iso summa. Niin iso, että sen lahjoittajasta pitäisi olla selvillä jo siksi, että voisi jäävätä itsensä tarpeen tullen. Että voisi olla julkisesti puolustamatta kymppitonnin vaalikassaan antaneen miehen suunnitelmaa rakentaa Ideapark Vihtiin.
Kanerva erosi
paljon pienemmästä
Ilkka Kanerva joutui eroamaan ministerintehtävästään, kun hän menetti uskottavuutensa tekstailtuaan typeriä viestejä puolipukeisena julkisuudessa esiintyvälle tanssijattarelle.
Kanervan uskottavuusongelma oli murto-osa ongelmasta, joka on nyt syntynyt Matti Vanhaselle.
Kanerva toimi hölmösti vaarantaen oman uskottavuutensa. Vanhanen on toiminut vähintäänkin yhtä hölmösti vaarantaen koko hallituksen uskottavuuden maassa, joka ylpeilee olevansa maailman vähiten korruptoitunut.
Kanervan toiminta oli naurettavaa, Vanhasen toiminta on itkettävää.
Mutta kuka kertoisi Vanhaselle, että nyt on aika erota? Kanervalle asian kertoi isälliseen tyyliin puolueen nuori puheenjohtaja.
Vanhanen on itse puheenjohtaja ja on ilmoittanut olevansa vielä monta vuotta. Keskustasta ei taida löytyä hahmoa, joka voisi ottaa yhtä isällisen otteen kuin Katainen. Ellei sitten puoluesihteeri pääse tekemään sitä, minkä olisi ilmeisesti halunnut tehdä jo pitkään.
Tämän tragedian rehellinen mies on Toivo Sukari, joka näyttää puhuneen totta puolustaessaan televisiossa Ideapark-hanketta sanomalla, että hänellä on ystäviä korkeassa asemassa politiikassa.















Kommentit (21)
Voisiko muka firma heittää jollekin kymmeniä tuhansia euroja, manitsematta siitä henkilölle mitään. EN USKO.
Miten on Vanhasen laita, onko samaaa laatuo nuo väitteet ettei muka tiennyt mistä tuollainen tukko tuohta oli peräisin.
Vai tupsahjteleeko suomalaiseen vaalikassaan tosiaan niin tiuhaan tonnien lahjoituksia ettei niitä kerkiä selvittelemään...
Kyllä hiukan tuntuu vaikealta uskoa selityksiä. Eihän Vanhasella ole muisti oikein toiminut niissäkään asioissa, että mistä hän on omia missejään löytänyt...
Millä välillä siellä enää mitään oikeita päätöksiä tehdään, kun kaikki aika kuluu omien tekemisten ja tekemättä jättämisten, sairaslomien ja kaikenmaailman kusetusten kanssa pelleilyyn....
Ihmettelen vain, mistä Suomeen tämän tason toimittajia syntyy? Taitaa olla se Tampereen toimittajakoulu, joka loistaa niin punaisena joka suhteessa, että toimittajan kriittisyys asioiden mittasuhteissa hämärtyy.