Eurooppalainen – ja ylpeä siitä

Ranskalainen L'Express viikkolehti kysyi Umberto Ecolta muutama vuosi sitten, onko tämän mielestä eurooppalaista identiteettiä olemassa, ja jos on, miten Eco kokee sen.
Markku Saksa
1.5.2008 12:02
Kommentit 11

Eco vastasi, että jos hän on cocktailkutsuilla ulkomaalaisten seurassa Australian Perthissä ja tapaa ruotsalaisen, hän juttelee mielellään tämän kanssa ja tuntee olonsa kotoisaksi, vaikka Italia ja Ruotsi ovat Euroopassa kauimpana toisistaan.

Umberto Eco oli oikeassa. Ainakin minä tunnen itseni nimenomaan eurooppalaiseksi enkä pelkästään suomalaiseksi kuin täällä amerikkalaisten parissa. Kun tapaan muita eurooppalaisia, tunnen olevani samaa väkeä. Täytyy myöntää, että olen hieman vahingoniloinen dollarin kurssin laskusta ja euron noususta. Muistan kuinka jenkit pilkkasivat euroa ja riemuitsivat, kun sen kurssi aluksi laski.

Täällä oppii arvostamaan ja olemaan iloinen siitä, että meillä eurooppalaisilla on jokseenkin kattava terveydenhoito ja koulutus jokaisessa unionin maassa.

On tyhmää ja koomista, että amerikkalaiset uusoikeistolaiset haukkuvat verorahoista kustannettua eurooppalaista terveydenhoito- ja koulujärjestelmää järjestelmää ”sosialistiseksi”.

New York Timesin kolumnisti Paul Krugman lainaa näiden piirien ajatuksia uudessa kirjassaan ”Vasemmistolaisen omatunto”.

Puhujana on eräs teksasilainen lainsäätäjä: – Mistä nämä ideat tulevat, että jokainen ansaitsisi ilmaisen opiskelun? Ilmaisen terveydenhoidon? Ja ilmaisen minkä vielä? Moskovasta ne tulevat, Venäjältä, suoraan helvetin uumenista.

Terveydestä tuli
pelkkää bisnestä

Noin 40 miljoonaa amerikkalaista elää vapaana ilman ”helvetin uumenista” tulevaa terveydenhuoltoa.

Washington Post kertoi teini-ikäisten lasten isästä, joka sai nuorisojengien välienselvittelyssä harhaluodin vatsaansa. Hän joutui olemaan viikkoja sairaalassa, kun vatsaa jouduttiin leikkaamaan useita kertoja. Kun hän pääsi toipumaan kotiin, hänen kaikki lasten koulutusta varten säästämänsä rahat olivat menneet sairaalalaskuihin, ja velkaa jäi vielä puoli miljoonaa dollaria. Hänellä ei ollut sairausvakuutusta.

Yhdysvaltalaisten terveydenhoidon kulut ovat kasvaneet hallitsemattomiksi sen tähden, että terveydestä tehtiin jo kauan sitten puhdas liiketoimi. Sitä ovat johtaneet liikemiehet ja sijoittajat, ja koska liiketoimintaan kuuluu kasvu, tuotteen eli terveydenhoidon hintaa on nostettu yhä korkeammalle.

Lääkärin ja potilaan väliin on tuotu aina vain lisää lakimiehiä, kiinteistöjohtajia, konsultteja, vakuutusyhtiöitä ja muita rahan pyörittäjiä.

Heillä ei ole hoitamisen ja parantamisen kanssa pienintäkään tekemistä vaan he keräävät potilaiden rahat joko suorina hoitomaksuina, veroina tai vakuutusmaksuina. He pyörittävät miljardien dollareiden liiketoimintaa. He käyttävät kaksi kertaa enemmän rahaa potilasta kohti kuin Euroopassa, mutta rahoilla hoidetaan vain osa sairaista.

Sairaita ulkoistetaan
kehitysmaihin

On melkoinen paradoksi, että maailman rikkaimmalla maalla Yhdysvalloilla ei näytä olevan enää varaa hoidattaa sairaitaan vaan se alkaa ulkoistaa heitä kehitysmaiden sairaaloihin. Amerikkalainen sairaalatyö on siirtymässä halvan työvoiman maihin tehdastuotannon perässä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhtenä tiennäyttäjänä on amerikkalainen vakuutusyhtiö Blue Cross & Blue Shield, jonka johtaja David Boucher kehuu tehneensä jo seitsemän halpamaan sairaalan kanssa sopimukset, ja vuoden loppuun mennessä hän tekee viisi lisää. Niihin sijoitetaan vakuutusyhtiön 1,5 miljoonan asiakkaan joukosta esimerkiksi leikkauspotilaita.

Boucher kävi itse tähystyttämässä paksusuolensa Bangkokissa Bumrundgradin sairaalassa, jossa thaimaalaiset rikkaat hoidattavat itseään. Toimenpiteen hinta oli 640 dollaria, jonka Cross & Blue Shield iloisesti kuittasi kuten myös lentomatkan.

Vakuutusyhtiön kannattaa maksaa Thaimaassa tehtävä sydänleikkaus potilaan matkakuluineen ja toipumisineen päivineen, ja se voi jopa kustantaa mukaan perheenjäseniä. Silti se säästää kymmeniä tuhansia dollareita, koska sydänleikkaus voidaan tehdä parhaissa aasialaisissa sairaaloissa 10 000–20 000 dollarilla, mutta Yhdysvalloissa hinta on sata tuhatta dollaria.

Useat Bumrundgradin lääkärit ovat amerikkalaisia tai eurooppalaisia tai ainakin saaneet koulutuksen ulkomailla. Sairaalan toimitusjohtajakin on amerikkalainen Curtis Schroeder. Hän sanoi Business Weekille, että ”monet amerikkalaiset eivät vielä tajua, että heidän sydämensä leikataan kohta Thaimaassa, mutta kyllä he sen vielä oppivat”.

Markku Saksa, Washington

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Tosi hyvä kirjoitus. Kyllä tuntuu, että pohjoismaalainen yhteiskuntamalli on maailman paras!
Skandinaviske
Täytyy vain pohjoimaalaisena muistaa,ettei amerikasta kannata kopioida mitään.
Velaton
Onneksi ei tarvitse murehtia tuleviasuudesta!! koko ajan kun kuulee vaatimuksia tuloverojen alennuksista niin pitäisi kaikkien tietää että samaan suuntaan ollaan menossa! Itse sairastan syöpää ja ja olen äärettömän onnellinen ettei tarvitse maksaa hoidoista todellista hintaa. tätä menoa toisin on lasteni laita jos eivät ota riittävän ajoissa kattavaa vakuutusturvaa. Metsään mennään niin että tyrä rytkyy!!!
enkä ole puoluekannaltani sen enempää kommunisti kuin sosialisti!
Ahti Heyno
Huono 5
Amerikan tilanne on uusliberalistisen talouden tuote. Kirjoitus on hyvä, koska se kuvaa tilannetta Suomessa jonkun ajan kuluttua, jos noudatetaan Vanhasen ja muiden konsensuspoliitikkojen politiikkaa. Uusliberalismi on vahvojen ja terveiden ihmisten ideaalipolitiikka. Sillä ei ole mitään tekemistä hyvinvointivaltion heikompiosaisia tukevan politiikan kanssa. Se, että keskiluokka pidetään lupauksilla veronalennuksista tyytyväisinä hallituspuolueille ei takaa vähäosaisten sairaiden ja vanhusten hoitoa ollenkaan. Tästä osoituksena herra pääministeri kielsi lehdistöä julkistamasta vähäosaisten olemassaoloa ja huonoa kohtelua. Pitäisi kirjoittaa ainoastaan siitä miten hyvin keskiluokalla ja yläluokilla menee.
Jos tietoisesti harjoitetaan tällaista luokkiin jakamista niin tulee olla valmiudet siihen mitä tapahtui 1918. Onko hallitus jälleen valmis teloittamaan tuhansia ja taas tuhansia tyytymättömiä?
taasko?
USAssa yksityinen lääkäri tarvitsee neljä konttorirottaa tappelemaan asiakkaidensa vakuutusyhtiöiden kanssa saadakseen niiltä asiakkaan vakuutuksen mukaiset korvaukset. Kaikilla sadoilla vakuutusyhtiöillä on eri säännöt ja korvausproseduurit, mutta yhtä vähän halua maksaa.

Näppärä potilas yrittää maksattaa omavastuunsa haastamalla lääkärin hoitovirheestä.

Vakuutukset sisältävät jonkin maksimimäärän hoitopäiviä jossain tietyssä sairaalassa. Niitä vakuutusyhtiön sopimussairaaloita voi olla esimerkiksi neljä Suomen kokoisella alueella.

Mikään vakuutusyhtiö ei tietenkään halua sairastelevia asiakkaita eli sairastumisen jälkeen vakuutusyhtiön vaihtaminen on mahdotonta.
Byrokratian kultamaa
Huono 2
Tuli vaan sellainen ajatus mieleen, että jos oikeisto lakkaa olemasta, silloinhan keskusta on periaatteessa yhtä vasemmalla kuin vasemmisto.

Ehkä kannattaisi eduskunnan alkaa pohtimaan, miten sellaisessa tilanteessa tehdään selväjärkisiä, demokraattisia päätöksiä. Omasta mielestäni kunhan ratkaisut on tarpeeksi selkeästi/ytimekkäästi avattuja ja perusteltuja, ne saavat 100% tuen.

Ei siihen tarvita montaa jannua tekemään päätöksiä kunhan oppositiolla on myös napakat näkemykset asioista. Opposition kuuluu minusta olla VÄHINTÄÄN yhtä hereillä kuin hallituksen: Eikös se ole niin, että hallitus esittää ja oppositio päättää. Oppositio ja hallitus ovat rinnakaisessa asemassa, hallitus ei ole oppositiota ylempiarvoisempi eikä oppositio hallitusta alempiarvoisempi. Eikös sen niin pitäisi olla? Molemmilla osapuolilla voisi vaikka olla yhtäläisesti esityksiä ja opponointia. Presidentti taas olisi pää-opponoija. Ja presidentillä olisi valtuus - perusteluin - kumota mikä tahansa Suomenmaassa tehtävä päätös. Samoin alaisilla (kansalla) olisi valtuus erottaa kuka tahansa johtotehtävistään.

Vai mitenkä se nykyään menee tällä Suomessa?
jos ja jos
Huono 1
Hyva kolumni. Olen itse opetellut perheineni taalla Amerikassa asumista vajaat pari vuotta ja samanlaisia fiiliksia on itsellaankin. Toissa jonkun slovakin tai saksalaisen kanssa ollaan kylla eurooppalaisia ja samaa "tiimia" amerikkalaisten seassa. Vaikka ei amerikkalaisiakaan voi laittaa yhteen saaviin ja sanoa etta "ne pahat amerikkalaiset". Kuten ei eurooppalaisiakaan voi kasitella kuitenkaan yhtena joukkona. Veikkaan etta espanjalaisissa ja suomalaisissa on eroa. Kuten on teksasilaisella ja minnesotalaisella amerikkalaisellakin.

Olen ollut myos iloinen Euron vahvistumisesta, mutta ehka ennemmin vain itsekkaista syista, kun paasen siita asiasta hyotymaan :) Mutta tuo terveydenhuolto, se on ajautumassa aika hurjaan tilanteeseen, en tieda miten nama kaikki ihmiset taalla tulevat selviamaan. Onneksi itsellani on tosi hyva vakuutus eika taalla perheellinen ilman vakuutusta voisi ollakaan.

Sellainen asia pitaa viela sanoa etta olen ollut aina oikeistolainen ja porvari Suomessa asuessani mutta pakko tunnustaa etta hyva etta siella on olemassa oikea vasemmisto ja aika monet asiat ovat loytaneet kohtuullisen keskitien siina yhteiskunnassa. Varmasti parannettavaa on silti Suomessakin.
Yksi seikkailija
Huono 1
Tämä on sama juttu kun Michael Mooren Sickossa. Kannattaa katsoa jos ei ole vielä tullut tutuksi. Amerikkalainen yksityistetty terveydenhuolto on per ...tä. Toivottavasti tämä skenaario ei koskaan toteudu Suomessa.

Hyvinvointiyhteiskunta on paras yhteiskuntamalli, sen voi jokainen itse oivaltaa kun testaa ajatusleikin joka löytyy John Rawlsin klassikosta A Theory of Justice.

Jos sinun pitäisi valita ominaisuuksia yhteiskunnalle johon synnyt, mutta et tietäisi mihin asemaan olet syntymässä, minkälaiset ominaisuudet valitsisit?

Luultavasti haluaisit sellaisen jossa ihmisillä on tasavertaiset mahdollisuudet riippumatta siitä ovatko terveitä rikkaan perheen lapsia vai köyhiä vammaisia. Luultavasti myös valitsisit sellaisen jossa terveydenhoito ja koulutus pelaavat. Eikö niin?

Koska niin paljon elämässä on sattumaa, emme voi hyväksyä yhteiskuntaa joka kohtelee epäreilusti niitä joilla jo muutenkin usein itsestä riippumattomista syistä menee huonosti.

Amerikkalainen äärirepublikaanien haluama yhteiskunta uskoo että jokainen on oman onnensa seppä, mutta valitettavasti kaikilla sepillä ei ole samat työkalut, joiltakin taitaa puuttua kädetkin.

Tietenkin yhteiskunnan pelisääntöjen pitää myös olla sellaiset että ne eivät tasapäistä tasa-arvon nimissä. Siinäpä sitä on taiteilemista, selvää on kuitenkin se että Amerikan malli ei humaanille yhteiskunnalle kelpaa.
Joni
Huono 1
Totta Saksa. Itsekin USAssa usein tunnen hengenheimolaisuutta jonkun ranskalaisen kanssa, viakka Euroopassa koen ranskalaiset hyvin erilaisiksi suomalaisista.

Luulen, että Suomessa jenkkilää TVstä katsoessa ei tajua, miten huiman erilainen amerikkalainen yhteiskunta ja ihmisten arvot ovat verrattuna Suomeen. Esimerkiksi se, että valtaosa ameirkkalaisista on erittäin uskonnollisia ja säännöllisia kirkossakävijöitä. Olin itsekin alkuun todella yllättynyt, että yliopiston opiskelukaverit kävivät kirkossa, koska Suomessa ei käynyt juuri kukaan muuta kuin perheyhteyksisissa tapauksissa (jonkun häät, hautajaiset tai kastajaiset).

Ja tuo terveydenhoito on todella katastrofi. Eräs jenkkihoitsu kertoi kättäni teipatessaan, miten yksi tuttavaperhe menetti talonsa, koska heillä ei ollut vakuutuksia ja isäntä loukkaantui vakavasti onnettomuudessa ja joutui pitkäksi ajaksi teholle. Yhdellä entisellä jenkkiopiskelukaverillani taas on omituinen pysyvä muhkura ranteessaan, koska hän ei pystynyt hoidattamaan telomaansa kättä asianmukaisesti loppuun saakka, koska ei ollut sitä teloessaan vakuutettu.
ulkosuometar
Huono 2
kommarivaltioita usa ja suomi. Katsokaa zeitgeist
äärikapitalisti
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Aiotko ostaa Blackberry-puhelimen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.2.2012

USA:n uusien asuntojen myynti tammikuulta (ennuste 315 000, ed. 307 000) 17:00  
Michiganin yliopiston luottamusindeksi helmikuulta (lopullinen, ennuste 73,0, ed. 75,0) 16:55  
Britannian bkt loka-joulukuulta (tarkistettu, ennuste -0,2 % ed. nelj., +0,8 % ed. v:sta, ed. +0,6 % ja +0,5 %) 11:30  
asuntojen hinnat tammikuulta, Tilastokeskus 09:00  
tuottajahintaindeksit tammikuulta, Tilastokeskus 09:00  
Saksan bkt loka-joulukuulta (tarkistettu, ennuste -0,2 % ed. nelj., +2,0 % ed. v:sta, ed. +0,6 % ja +2,7 %) 09:00  
tilinpäätöksiä: Biotie Therapies (noin klo 9), Nurminen Logistics (klo 9), Ruukki Group    
Italian ja Portugalin lainahuutokaupat    
 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949