Jäähyväiset taalalle?

Jos euro todella olisi valmis ottamaan nykyistä isomman roolin, saattaisimme hyvinkin nähdä sen kurssin nousevan päälle kahteen dollariin – johon se kyllä saattaa joka tapauksessa päätyä. Avoimessa kilpailutilanteessa asiakkaita ei voi kohdella niin huonosti kuin Yhdysvallat on viime aikoina tehnyt, jos he voivat mennä muualle.

Viimeksi kuluneen kuuden vuoden aikana dollari on menettänyt yli neljänneksen arvostaan samaan aikaan, kun Yhdysvallat on jatkuvasti koonnut ennätysmäisiä kauppataseen alijäämiä. Kasvun jäätyminen, reiät finanssijärjestelmässä ja vakavat huolet inflaation kiihtymisestä painavat dollaria pitkässä juoksussa yhä alemmas riippumatta siitä, miten nykyinen kriisi päättyy. Eikä kriisi ole vielä ohi.

Keskuspankin tulo finanssijärjestelmän takuumieheksi ei todennäköisesti ole kestävä ratkaisu, jos pankit eivät löydä uutta pääomaa – ja paljon. Superrikkailla valtiollisilla sijoitusrahastoilla olisi riittävästi rahaa yhdysvaltalaisten pankkien pelastamiseen. Todennäköisesti ne eivät kuitenkaan ole siihen tässä vaiheessa valmiita, vaikka Yhdysvallat siihen poliittisesti myöntyisikin.

Tuhannen miljardin
lasku veronmaksajille

Asuntovelkaisten valtava pelastuspaketti näyttää sen sijaan yhä todennäköisemmältä, kun luottokriisi ja asuntojen hintojenlasku jatkuvat jatkumistaan. Tällaisen paketin toteuttaminen voisi maksaa yhdysvaltalaisille veronmaksajille tuhat miljardia dollaria, tai vieläkin enemmän.

Pulma on tämä: ovatko vuosikaudet huonoa tuottoa dollarisijoituksistaan saaneet globaalit sijoittajat valmiita nielemään vielä tuhat miljardia dollaria yhdysvaltalaisia velkakirjoja lähellekään nykyisillä koroilla ja valuuttakursseilla?

Yhdysvaltalaiset velkakirjat eivät näytä hyviltä ostokohteilta edes dollarin nykytasolla. Sotilaalliset epäonnistumiset kaukomailla puristavat Yhdysvaltain budjettiresursseja. Linda Bilmesin ja Joseph Stiglitzin tuoreen tutkimuksen mukaan sodan kustannukset saattavat nousta useisiin tuhansiin miljardeihin dollareihin.

Ensi vuonna nähdään lähes takuuvarmasti valtavasti lisää yhdysvaltalaisten yritysten konkursseja, vaikka monien yritysten taseet olivatkin suhteellisen vahvassa kunnossa alamäen alkaessa. Valtiontalous ja kunnat ovat vielä huonommassa jamassa.

Asuntojen hintojen ja kansalaisten tulojen pudotessa verotuotot supistuvat, ja kymmenet yhdysvaltalaiset kunnat voivat hyvinkin ajautua vararikkoon, kuten New Yorkille kävi 1970-luvulla. Yhdysvaltalaisissa kuntaobligaatioissa on jo nyt kovat riskipreemiot, vaikka merkittäviä julkisen sektorin vararikkoja ei vielä ole edes nähty.

Euro olisi tietenkin ainoa vakavasti otettava vaihtoehto, jos dollari menettäisi asemansa maailman hallitsevana valuuttana. Kiinan juan saattaa hyvinkin nousta Yhdysvaltain dollarin rinnalle tämän vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. Kiinan tiukka sääntely ja ahdas finanssikuri estävät kuitenkin juanin tulon maailmantalouden ankkuriksi.

Eurolla
omia ongelmia

Dollarin onneksi eurollakin näyttää olevan ongelmia. Eurooppalaiset pankit kärsivät edelleen ”balkanisaatiosta”, kun kansallisten viranomaisten verkot yrittävät edistää omien maidensa pankkien asemia.

Eurooppalaisten valtioiden velat saattavat olla euromääräisiä, mutta Saksan ja Italian velat eivät kuitenkaan ole aivan sama asia. Vvaltiollisten joukkovelkakirjojen markkinoilta puuttuukin Yhdysvaltain valtionobligaatioiden markkinoihin verrattavaa syvyyttä ja likviditeettiä.

Lisäksi kansainvälisten sijoittajien on paljon helpompi ostaa ja myydä kiinteistöjä Yhdysvalloissa kuin suurimmassa osassa Eurooppaa. Euroopanlaajuisen finanssipolitiikan puuttuminen luo huomattavaa epävarmuutta siitä, miten Euroopan unionin keskuspankki rahoittaisi toimintaansa, jos se äkkiä tekisi isot tappiot joutuessaan pelastamaan jonkin pankin.

Eurolla on silti joitakin vahvuuksiakin. Nykyisillä valuuttakursseilla Euroopan unioni on suurempi talous kuin Yhdysvallat. Uudet itäiset jäsenmaat tuovat unioniin valtavaa dynaamisuutta ja joustavuutta. Samaan aikaan maailmanlaajuisen luottokriisin hoito on lisännyt huomattavasti EU:n keskuspankin uskottavuutta.

Euro alkaisi näyttää todella varteenotettavalta dollarin vaihtoehdolta, jos euroalueen maat saavat houkuteltua Britannian liittymään täysjäseneksi. Samalla euroalue ulottuisi maailman toiseen todelliseen finanssikeskukseen, Lontooseen.

1970-luvulla dollarin arvo romahti, kun toisen maailmansodan jälkeinen kiinteiden valuuttakurssien aika päättyi. – Dollari on meidän valuuttamme, mutta teidän ongelmanne, Yhdysvaltain valtiovarainministeri John Connally sanoi. Siitä lähtien dollarin maailmanlaajuinen asema on säilynyt – monesta piittaamattomuuden ja väärinkäytön ajanjaksosta riippumatta.

Maailmanlaajuisissa valuuttajärjestelmissä on merkittäviä hitausvoimia. Englannin punta menetti asemansa Yhdysvaltain dollarille vasta teollisuuden viidenkymmenen vuoden alamäen ja kahden maailmansodan jälkeen. Tällä kertaa muutos voi silti olla paljon nopeampi. Sen lisäksi, että keskuspankit ja hallitukset pohtivat dollarin tukemista, niiden olisi ryhdyttävä miettimään, miten sitten toimitaan, kun on aika vetää kokonaan johto seinästä.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen pääekonomisti Kenneth Rogoff toimii nykyisin taloustieteen professorina yhdysvaltalaisessa Harvardin yliopistossa.